Miksi ei käytettäisi mitään?

Pohdintaa kirjoituksen pohjalta, otsikolla: Miksi pitää ylipäätänsä käyttää mitään? Siinä onkin melkoisen mitäänsanomaton kysymys, esimerkiksi miksi kukaan juo vettä kun janottaa, kun hörppäily saa aikaan välittäjä-aineryöpyn aivoissa tuoden hyvänolontunteen samoin kuin “päihteet” tekevät. Tai miksi kukaan aukaisee silmänsä aamulla, kun vastaan voi tulla jotain kauneus-hermoja hiveleviä maisemia, kuvia tai vastaavia?

Varsinkin nykyaikana, kun riippuvuuden lääke”tieteellinen” määritelmä vaatii enää vain aikaperusteinen. Eli jos teet jotain muutaman kerran kuukaudessa; olet addiktoitunut. Termit muuttuvat nopeasti, jolloin mustasta saadaan valkoista ja toisinpäin. Siksi ei ole yllätys, että vastaan tulee kommentteja, joissa ei ole järjen häivääkaan.

Kognitiivinen dissonanssi on erittäin kehittyneiden mielenhallintavälineiden (TV, lehti, kirja, radio, videot, blogit, jne) ansiosta voimissaan, tarkoittaen että mieli ei vain yksinkertaisesti voi ymmärtää asiaa, riippumatta eteen tulevista kokemuksista/informaatiosta. Kun tietyn asian “tietää”, vaatii suuria mullistuksia elämässä, että mielen saa “päivitettyä”. Kun kulttuurimme perustuu “hyysäämiseen”, ajatusmaailman murrosta on erittäin hankalaa kohdata.

Tästä on niin havainnollista kuin henkilökohtaistakin kokemusta. Aikoinaan peräkylän koulussa takaraivoon istutettu “huumevalistus” piti pintansa yli vuosikymmenen verran, kunnes tuli vastaan koko elämän päälaelleen mullistus; lapsen huoltajuuden menettämisen, potkujen, maisemanvaihdon ja informaationälän heräämisen myötä. Olihan se rankkaa hetkosen, mutta kun onni potkaisi ja löytyi oikeanlaisia ystäväpiirejä, päivääkään ei vaihtaisi pois.

Tietenkin pitkin matkaa vastaan on tullut substanssia jos toistakin, piirejä jos jonkinlaisia, informaatiota on kertynyt ja vielä ei ole sellaista keissiä ilmestynyt. jossa jokin kemikaali “ohjelmoisi” ihmisen toimimaan tietyllä tavalla. Näin ollen on perin kummallista, että ihmisen “arvo” muodostetaan valitsemiensa nautintokeinojen kautta. Varsinkin, jos itsellä ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta.

Tässä tullaankin itsemääräämisoikeuden pariin. Se että joku vetäisee henkoiset bongista, istahtaa alas ja nautiskelee vaikutuksesta, jossa ääniaaltoja voi havainnoida tarkemmin, ei ole millään reaalimaailman mittarilla huono asia. Ennemmin voisi tosiaan kysyä, miksi useimmat eivät toimisi näin?

Onhan sitä olemassa monenlaista tahallista ymmärtämättömyyttä. Peräkylän työsakissa tänäänkin tuli asia melko hassusti ilmi; oli puhetta perinteeksi muodostuneiden kukkapenkkien sisällöstä, pitihän se heittää kuituhamppu vaihtoehdoksi ja välittömästi naurunpuuskat hörähti ilmoille. Vastakommenttina tuli tietenkin; “Sitten on kesällä nuoret silmät pyöreinä huumeissa.”

Tosiaan tabut ovat perin vahvoja, jos jotain menneestä Some-keskusteluhistoriasta on oppinut on se, että toista ihmistä ei voi saada muuttamaan mieltään, kun “mutu” on vahvempi kuin vaikkapa tieteellinen aineisto. Kun enää ei olla karun ilmaston armoilla ja vastoinkäymisiä vältellään kuin ruttoa, aivokapasiteetin käyttö on helppoa minimalisoida. Tottakai silloin jo ajatus “mielen laajentamisesta” nostaa niskakarvat pystyyn.

Vielä lisää henkilökohtaista paatosta. Muutamia vuosia oli mennyt lähes päivittäin pössytellessä, tällöin ystäväpiiri oli laaja, flaijereiden ja julisteiden levittelystä nyyttärimiittien isännöintiin aktiviteettia riitti, vapaaehtoistoimintaa ja ruohonjuuripolitiikkaa, laidasta laitaan vaikka ja mitä. Eli puheet kannabiksen “laiskaksi” tekevästä vaikutuksesta on täyttä pötyä. Vai kuinka monen asunnossa vierailee vaihtelevaa porukkaa päivittäin, eikä raha ole kuvioissa mukana ollenkaan?

Sitten tähän päivään, reilu vuosi korven keskellä erakon tasolla, välillä “paskahommissa” erään sivustaseuraajan sanojen mukaan, muutoin oikeastaan vain koneella aikaa tappamassa. Some-piiritkin jääneet taa, kirjoittelut olemattomia kuten tästäkin ulostulosta huomaa, tietenkin alakulo on odotettavissa. Ja kuten on arvattavissa, kannabis on poissa kuvioista.

Entäs kysymys siitä, että miksi pitää ylipäätään käyttää jotain? Parhaat ajat elämässä ovat olleet THC-molekyylin siivittämiä, vaikka ei tee mieli pajautella, joskus sitä miettii oliko tämä vetäytyminen parhaista elämän iloista sen arvoista? Kokemuksena tämä “nautinnoista kieltäytyminen” on aika rankkaa, ei ole virallista osoitetta ja “omaisuus” mahtuu repun sisään.

Tämäkin “protestanttinen” erakko-kokeilu on ollut opettavainen. Vaikka kulttuuri onkin “yksilökeskeinen”, olemme silti sisimmiltään laumaeläimiä. Koska opittu tunnevammaisuus on muutaman sukupolven aikana muodostunut, domestikaatio on saatettu huippuunsa, joten on aika hankalaa kuvitella että kuin taikaiskusta massat alkaisivat kohdella toisiaan empatian ja altruismin kautta, jolloin muiden valintoja ei edes viitsittäisi moralisoida. Vaaroja on aina vain vähemmän, mutta pelkoja on aina vain enemmän, jokin tässä yhtälössä ei oikein toimi.