Pelko pois pilvestä

Pelko pois pilvestä

Usein sitä tulee mietittyä näitä ihmismielen kommervinkkejä; motiiveja, perspektiivejä ja totuustunneleita. Sellainen ajatus on tullut vastaan, että me luomme oman todellisuutemme, jonka pohjalta toimimme tässä perin hämmentävässä maailmassa. Mielipiteet muuttuu, useimmiten kokemuksen karttuessa ja joskus tietoa vastaanottavan fiiliksen kautta.

Tämä koskettaa perin lähelle kannabista, esimerkkinä Aura-juusto, joka on joillekin herkkua, toisille pahaa ja maistamattomat eivät ole koko aiheesta kiinnostuneita. Pilven kohdalla kuitenkin mielipiteet ovat muotoutuneet hieman erillä tavalla, eli käyttäjät yleensä tykkäävät, kokemattomissa on neutraaleja ja puolestapuhujia, mutta lisäksi tulee tämä negatiivisen suhtautumisen äänekäs joukko.

Moni on varmasti kohdannut tällaista demonisaatiota niin “livenä” kuin “uutisissa” ja ennenkaikkea keskustelupalstoilla. Sinänsä näkemys on täysin ymmärrettävää, jos mieleen muistuu koulun “huumevalistus” ja muut tietoisen ajattelun tukahduttamiseen tarkoitetut keinot. Kyllähän se näin jälkeenpäin harmittaa, kunka monta jointtirinkiä jäi kokematta opitun pelon vuoksi.

Melko vanhaksi sitä tuli elettyä siinä illuusiossa, että kyseessä olisi myrkky, jota kerran hengittämällä tulisi hulluksi. Voi sitä eksistentiaalisen kriisin määrää, kun kokeilun jälkeen tuli vain lepponen olo ja nauratti vähän enemmän, tuumasin että mitähän muuta pajunköyttä minulle on syötetty? Siitä lähtikin melkoinen ympäristöön tietoisuuteen tutustumisen elämänvaihe, jolla polulla sitä vieläkin kannat kopsuttaa.

Siksi on helppoa samaistua Astatenhusiin ja kumppaneihin, toivon empaattisena ihmisenä että taustalla ei ole pahantahtoisuus vaan kykenemättömyys kyseenalaistaa asioita ja kehittää itseään ihmisenä. Ja näin raha-uskonnon kulta-aikana on niin helppoa “lahjoa” ihmisiä tekemään hölmöjä asioita ja saaden heidät kuvittelemaan olevansa moraalin paremmalla puolella.

Yksi havainto on, että aihe joskus menee syvälle tunteisiin, jolloin järkevät argumentit muodostuvat aivoissamme siansaksaksi, eikä yhteisymmärrystä voi syntyä. Ja kun soppaan vielä lisää opitun pelkoreaktion, tilanne vaikuttaa melko mahdottomalta. On aika hankalaa saavuttaa tilannetta, jossa tuntematon nimimerkki voisi vakuuttaa toisen muuttamaan näkemystään loogisilla argumenteilla.

Eräs tärkeimmistä elämän opetuksista ikinä on omalla kohdalla se, että peloistaan pääsee yli vain ne kohtaamalla. Laittomuus-aspekti vielä entisestään vaikeuttaa kommunikaatiota, sillä rikokseen yllyttäminen, eli jointin sytyttäminen, ei ole yleensä ensimmäisenä ehdotuksista. Silti tämä ehkä saattaisi olla eräs ongelman ratkaisuista, eli rohkaista ihmisiä huomaamaan, minkälaisia vaikutuksia ja tunnetiloja kannabiksella saa aikaan.

Avainsanat: , ,

Captainkidd ja Jyuni tykkää tästä


Tietoa kirjoittajasta

Jätä kommentti

avatar
  Subscribe  
Ilmoita

Kirjaudu Lohariin

Lohari-pisteet

Kirjaudu sisään nähdäksesi pistesaldosi.

Keskustelu

  • Juha MS-potilas kirjoitukseen Rentoutumismatkalle Amsterdamiin?: “Kannabiskahviloista.24. joulukuuta 2018 kello 07:19
  • jebu55 kirjoitukseen Rentoutumismatkalle Amsterdamiin?: “Mistä saan kannabista ?23. joulukuuta 2018 kello 22:10
  • jebu55 kirjoitukseen Leaflylta CBD-terveystuotteita: “Mistä sitä saa.olen etsinyt toimijaa jolta saa cbd öljyä.krooniset kivut yli 42 työvuoden jälkeen kovat.opioidia ei viitsisi jatkuvasti syödä.23. joulukuuta 2018 kello 21:55
  • Kalle77 kirjoitukseen Juuri nyt: Lääkekannabiksen alasajo Suomessa: “Jospa lääkärit oikeuteen potilaittensa pahoinpitelystä tai ketkä estää lunnollisen lääkkeen käytön, oikeutta ihmisille.21. marraskuuta 2018 kello 18:12
  • Empiristi kirjoitukseen Juuri nyt: Lääkekannabiksen alasajo Suomessa: “No nyt on kyllä harvinaisen perseestä, mikäli tuollainen toiminta onnistuu. Ei jumalauta, muualla maailmaa kannabista laillistetaan lääke- sekä viihdekäyttöön kiihtyvällä…19. marraskuuta 2018 kello 19:24
Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Saat kerran kuussa sähköpostia suoraan Loharilta, joissa kilpailuja, arvontoja sekä mielenkiintoista kannabis-asiaa!

Onneksi olkoon, uutiskirje on tilattu!