Minulle pamahti viitisen vuotta sitten kolmoishermosärky eli trigeminusneuralgia. Kohtaukset ilmenevät kasvoilla. Niitä tuli päivittäin ja ne olivat niin tuskallisia että alkoi ajatus kaulakiikusta voimistua mielessä. Lääke kuitenkin löytyi karpamatsepiinin (epilepsialääke) muodossa. Välillä riittää pienempi annos kun taas välillä on annos nostettava yli “sallitun”. Ja sisäkalut naukuvat.

Onneksi kannabistietoa löytyy. Aloin tutkia artikkeleita ihmelääkkeestä joka auttaa lähes vaivaan kuin vaivaan. Aiemmin kuvittelin että kannabista pössyteltiin vain omaksi iloksi.

Olen 23-vuotias nainen, ja kärsinyt aurallisesta migreenistä jo ala-asteelta lähtien. Aluksi kohtaukset olivat satunnaisia ja jokseenkin siedettäviä. Pientä näköhaittaa, etovaa oloa ja päänsärkyä. Lukioon mennessäni migreenikohtaukset pahenivat; migreenin sattuessa en nähnyt ollenkaan eteeni, oksentelin useita tunteja, en pystynyt puhumaan, ja pääkipu oli lähes sietämätöntä. Kohtauksesta toipuminen vei aina seuraavankin päivän, olo oli sumea ja päässä jälkijomotus, kutsuin sitä migreenikrapulaksi.

Olen saanut kaverilta jolla MS tauti vajaan suihkepullon kannabista, ei auttanut yhtään. Sitten sain yhdeltä mieheltä joka lopetti kasvatuksen kun vaimo kuoli syöpään. Oikein sitä kukkaa ja tasasin kaverin kanssa, leivottiin pikkuleipään. Kummatkin sai kaksi kivutonta päivää, ei mennyt päähän. Kerroin neurologille ja ei tuominnut mutta sanoi vaikka kaikki kolleekat puoltaisi niin reseptiä ei saada, punasille lapuille vaikka mitä myrkkyä joka menee päähän. On tämä kotomaamme kivun hoidossa takapajula.

Olen yli 60-v. nainen. Lapsuudessani koin mm. perheväkivaltahelvetin sekä lapsuudenperheessäni että avioliitossa (siis seurausta lapsuudenperheen traumojen ratkaisuyritys avioitumalla isäni kaltaisen miehen kanssa). Olen ollut monenlaisissa terapioissa itse niihin hakeutuen, paras oli suljettu terapiaryhmä seksuaalisesti hyväksikäytetyille naisille. Siinä kävin 9 vuotta.

Aluksi reagoin somaattisesti hyvin monilla sairauksilla – seuraus tke:lle jääminen vakivirastani. Sitten tiedostin yhdessä päivässä olevani vakavassa masennuksessa luettuani Neil Hardwickin kirjan Hullun lailla! Heti luettuani kirjan hakeuduin välittömästi psykiatrian pkl:lle koska huomasin tilani olevan hengenvaarallinen.