Seppo, mies 40 vuotta

Löysin kannabiksen vasta hiljattain, mutta sillä on ollut jo merkittävä vaikutus elämänlaatuni kohenemiseen viime vuosien aikana. Tässä on vain pieni osa kaikista niistä lääkinnällisistä vaikutuksista, mitä olen omakohtaisesti todennut.

Olen kärsinyt unettomuudesta lähes koko aikuisikäni. Unensaanti on miltei mahdotonta ennen klo 4 aamuyöllä riippumatta siitä, kuinka aikaisin aamulla on herännyt. Kaikki uniterapeuttien niksit on kokeiltu. Samoin ruokavalio, liikunta ja mindfulness-harjoitukset. Paras apu itselle löytyi kuitenkin kannabiksesta. Sen avulla uni tulee helposti, eikä päivät mene enää nukkuessa, vaikka työni sen mahdollistaisikin. Myös unenlaadussa olen huomannut eroja; aikaisemmin katkonaista – yrtin kanssa syvempää.

Lue lisää

KatyIndica, nainen 23 vuotta

Kärsin keskivaikeasta kausittaisesta masennuksesta. Tutkimukset ovat viitanneet, että runsas kannabiksen käyttö teini-iässä voisi joillakin laukaista masennuksen tai aiheuttaa masennuksen kaltaisia oireita. Itse olen kuitenkin aloittanut kannabiksen käytön vasta aikuisiällä noin vuosi sitten kärsittyäni masennuksesta jo useita vuosia. Aloitin viihdekäyttäjänä, jota edelleen harrastan, mutta olen huomannut kannabiksen päinvastoin kuin väitettiin helpottavan masennusoireitani.

Käytän tätä ihanaa luonnontuotetta noin 1-4 kertaa viikossa, kun mahdollista.

Lue lisää

Apulaissheriffi nolasi itsensä – löytö ei ollutkaan kannabista

Jos osoitat avoimesti pitäväsi kannabiksesta tai kannattavasi laillistamista, moni lainvartija – ainakin tämä virkaintoinen apulaissheriffi – tulkitsee asian siten että olet kannabista hallussasi pitävä käyttäjä. Teksasilainen poliisi joutui noloon tilanteeseen, koska hänen löytönsä ei lopulta liittynyt kannabikseen lainkaan. Teksasilainen apulaissheriffi B.A. Collier pysäytti jokin aika sitten laillistamisjärjestön NORML:in viestintäpäällikkö Jason Millerin, koska hän epäili hänellä olevan hallussaan kannabista. Mikä…

Lue lisää

Lääkekannabista New Jerseyssä kuukautiskipuihin Whoopi Goldbergin ansiosta

New Jerseyn lainlaatijat julkistivat poikkeuksen osavaltion tiukkaan lääkekannabislainsäädäntöön, sallien naisten käyttää kannabistuotteita kuukautiskipujen helpottamiseen. Pari viikkoa sitten julkaistun lakiuudistuksen lehdistötiedotteessa mainittiin että uudistus on seurausta Hollywood-näyttelijätär Whoopi Goldbergin yhteistyöstä kuukautiskipuja helpottavan, syötävän kannabiksen valmistajan kanssa. Goldberg on yksi niistä harvoista tähdistä, jotka ovat avoimesti tukemassa kannabiksen laillistamista. Goldberg on West Orangen asukas ja työskentelee syötävän…

Lue lisää

Lapset saavat nyt käyttää lääkekannabista Coloradon kouluissa

Uusi käytäntö on astunut voimaan Coloradon kouluissa, joissa lääkekannabista käyttävät lapset voivat nyt ottaa annoksensa kouluajalla. Coloradon osavaltiossa sijaitsevan Peytonin piirin 49 opetushallitus päätti yksimielisin äänin hyväksyä kannabiksen käytön koulualueilla nimellä “Jax’s Policy” (Jaxin käytäntö). Nimi tulee 16-vuotiaasta lääkekannabispotilaasta Jackson “Jax” Stormesista, joka erotettiin koulusta viime vuoden toukokuussa koska hänen repustaan löytyi kannabisöljyä. Jax käyttää lääkekannabista hoitaakseen sairastamaansa…

Lue lisää

Tilasto: Laillistaminen ei lisää nuorten kannabiksen käyttöä

Vaikka yhä useampi suomalainen on uuden tutkimustiedon ansiosta jo muuttanut käsitystään kannabiksesta, monet ovat silti huolissaan nuorista jos kannabis laillistettaisiin Suomessa. Washingtonin osavaltio, jossa kannabis laillistettiin vuonna 2012, tarjoaa jälleen yhden esimerkin siitä kuinka laillistaminen ei lisää nuorten kannabiksen käyttöä. Tutkimus nimeltään Adolescents’ Ease of Access to Marijuana Before and After Legalization of Marijuana in Washington State esiteltiin Baltimoressa sunnuntaina 1….

Lue lisää