Kannabista on käytetty seksielämän parantamiseen vuosituhansien ajan. Esimerkiksi Intiassa tantraseksin harjoittajat ovat jo pitkään vannoneet, että yrttikasvi voi kohottaa libidoa ja parantaa erektioiden laatua. Mutta mikä on tieteen kanta asiaan?
Marihuanan lempeä nostattavista ominaisuuksia ei ole kovin paljoa tutkimustietoa. Muutamat tutkimukset ovat kuitenkin havainneet, että uskomuksilla saattaa olla jotain perää. Asiaa selittänee, että kannabis sisältää tetrahydrokannabinolia, eli THC:tä. Kannabista nautittaessa THC-kannabinoidit kiinnittyvät kannabinoidireseptoreihin ja tuottavat mielihyvän tunteen aivoissa.
Se, miten kukin yksilö reagoi THC:hen, riippuu useista tekijöistä, kuten tilanteesta, mielialasta, ja siitä, miten usein henkilö on käyttänyt ainetta. Monet kuitenkin kokevat kannabiksen todella parantavat seksikokemusta. Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa noin puolet osallistujista ilmoitti kokeneensa kannabiksen polttamisen afrodisiakkina. 70% tutkimukseen osallistuneista koki kannabiksen “parantaneen nautintoa ja tyydytystä”.
Monet miehet kokevat kannabiksen auttavan viivästyttämään orgasmia, jolloin seksi kestää pidempään. Aina kannabiksen vaikutukset eivät kuitenkaan ole hyvä asia; LaTrobe University-yliopiston tutkijoiden mukaan kannabista päivittäin polttavat miehet yltävät orgasmiin epätodennäköisemmin, kuin miehet, jotka eivät käytä kannabista. Toisaalta jotkut miehet ovat sanoneet kannabiksen auttavan heitä ylläpitämään erektiota.
Urologi Thomas Green, joka on hoitanut erektiohäiriöistä kärsiviä potilaita 38 vuoden ajan, selittää, että ahdistus on yleisin syy erektiohäiriöihin. Hän sanoo, että vaikka “meillä ei vielä ole paljoa tietoa kannabiksen vaikutuksesta erektioihin”, on olemassa todisteita siitä, että pienet annokset kannabista saattavat auttaa vähentämään ahdistusta. Näin ollen se saattaa todella auttaa erektion ylläpitämisessä.