Hanna, 25 vuotta

[et_pb_section admin_label=”section”][et_pb_row admin_label=”row”][et_pb_column type=”4_4″][et_pb_text admin_label=”Teksti” background_layout=”light” text_orientation=”left” use_border_color=”off” border_color=”#ffffff” border_style=”solid”]

Mä en aio olla hiljaa koska pelkään leimautumista. Mä haluan huutaa tämän asian koko maailmalle koska tässä ei ole mitään mistä pitäisi vaieta ja hävetä.

Mä olen kärsinyt reilu 1,5v todella vaikeista MS-taudin neuropaattisista kivuista. Jalat ovat tuntuneet 24/7 siltä että ne palavat ilmiliekeissä. Lihaksia ja luita on tökitty ja viilletty puukoilla. Joka hetki. Iskua iskun perään. Mulla on tämän lisäksi ollut 24/7 sellaista repivää/paloittelevaa kipua. Ihankun joku repisi musta paloja nivel kerrallaan. Olen elänyt näiden kipujen kanssa 1,5v ja ainoa hetki kun lepään kivulta, on kun nukun. Joka aamu kun avasi silmät, sama helvetti jatkui. Päälle oli lapsi-arki. Reilu 2v uhmaikäinen, joka huutaa, itkee, raivoaa ja joka näkyy ja kuuluu. Tavarat kolisee. Koirat haukkuu. Arjen askareet tehtävänä tämä kipu läsnä jokaisessa hetkessä. Olin kiukkuinen, ärtynyt. Samalla piti olla määrätietoinen ja pitkäpinnainen äiti. Kasvattaa tytärtä rakkaudella ja rajoilla. Samalla piti olla vaimo, jutella ja olla lähekkäin. Antaa itsestään kaikkea, rakkautta ja kommunikointia. Avioliitto joutui venymään äärettömästi. Vaimo huusi, oli ärtynyt eikä kestänyt kosketusta. Vaimo torjui torjumisen perään.

Kipu mursi mua pala palalta. Joka päivä toivoi vain että saisi kuolla pois. Muttei voinut, koska äidit eivät luovuta. Äidit eivät lähde täältä omankäden kautta. Vaikka tulisi mitä, mä jatkan elämää vaikka se on tuskaa. Koska mä rakastan Ninniä. Sen ei tarvitse joutua kokemaan tuskaa mun takia. Mä kestän sen tuskan mielummin.
Matkan varrella oli lääkäreitä. Neurologeja jotka pitivät kipuja vakavina. Neurologeja jotka jättivät kuitenkin kivun kanssa yksin jos ensimmäinen määrätty lääke ei toiminut. Nostivat käsiään pystyyn ja sivuuttivat aihetta muiden vakavien oireiden takia. Jouduin taistella siitä, että pääsisin kipuklinikalle. Lopulta pääsin. Lääkäri totesi olevan vähän hukassa kanssani koska kipuni ovat niin kovia että vaatisivat vahvoja opiaatteja. Ja hän ei niitä määrää koska olen niin NUORI. Sen takia että sairastuin nuorena, en saa vahvoja lääkkeitä kotiin sillä kroppaa pitää säästää. Noh, lääkärin tietämys muutenkin aika mielenkiintoinen, hän luuli että Ms-tautiin kuolee. Puhui siitä että kauanko on ennustettu että elän. Että en kai vielä kuitenkaan kuole. Täh.

No, aloin jo luovuttaa. Jokaiselle lääkärille ehdotin itse etsimiäni lääkkeitä kokeiltavaksi, perehdyin lääkekannabikseen, jokainen lääkäri tyrmäsi moiset huumeet.

Alkuvuonna jalkani alkoivat jäykistyä järkyttävää tahtia. Kävely oli tuskaa ja joskus mahdotonta. Jalat olivat jatkuvassa krampissa ja puupölkyt. Liike tuntui katkovan lihakset. Minulla on synnynnäinen rakennevika polvissa ja polvilumpioni menevät herkemmin sijoiltaan. Hoito tähän on hyvin treenatut reisilihakset jotka tukevat polvea. Koska lihakseni olivat jäykät ja krampissa, ne eivät tukeneet polvea ja ne menivät sijoiltaan joka pv ~10kertaa. Jopa pöntölle istuessa.

Luin enemmän kannabiksesta koska se kuulemma tutkitusti auttaa MS-taudin spastisuuteen. Sain myös tietää, että lääkäriä joka sitä määräisi on todella vaikea löytää koska suomessa ei niitä montaa ole. Yritin kaivaa tietoa. Tuntui epätoivoiselta. Alkuun kannabis pelotti. Tuntui väärältä. Lopulta heräsin siihen että syön joka päivä 13 erilaista vahvaa lääkettä, opiaatteja mm. Pelko hälveni ja asenne muuttui siihen, että ihan sama mitä, kunhan se auttaa.
Sain eräs päivä viestin. Jossa kerrottiin tämä salainen tieto lääkärin nimestä. Sitä kun ei kukaan oikein suostu kertomaan. Varasin lääkärille ajan.

Vastaanotolla tuntui ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana, että joku lääkäri kuuntelee ja haluaa auttaa. 45min ymmärrystä, tietoa jota en tiennyt sairaudestani, empatiaa ja läsnäoloa.

Lääkäri määräsi minulle lääkekannnabiksen vakavan ja invalidisoivan spastisuuden takia. Samalla kivunhoidoksi.
Olen käyttänyt lääkekannabista 2vk, hiljalleen annosta nostaen ja nyt tunnen sen. Kipu helpottaa. Puukot ovat hitaampia ja vähemmän teräviä. Iskut heikkenevät. Jalat eivät palakaan enää. Ne polttelevat, mutta helpompaa kestää. Repimiskipu on kokonaan poissa muualta kuin pohkeesta. Jalat eivät ole enää niin krampissa ja jäykät. Kävely on niiiiiin paljon helpompaa ja polvet eivät mene enää sijoiltaan useasti päivässä. Jalat ovat heikot, mutta ne tuntuvat ihanilta. Kihelmöi. Ihankun alkaisi saamaan jalkojaan takaisin. Jokanen askel ei satu enää niin paljon. Helpompi hengittää. Hymyilyttää. Ihana kävellä auringonpaisteessa metsässä koko perhe ympärillä. Rakkaani yhä koossa. Luonani vaikka olen ollut ihan kamala.

Mä olen aivan hemmetin onnellinen. Tiedän että tämä on romaani, ja harva tätä lukee, mutta mun oli pakko päästä kertomaan että ilo palaa mun sisälle. Kipu ei tapa kokoajan. Mä oon enemmän elossa kun 1,5vuoteen. Ja kaikki tämä oli yhden lääkkeen takana, jota lääkärit vastustavat. Kaikki tämä helpotus on vain lääkekannabiksen ansiota, joka on myös ainoa lääkkeistäni joista ei ole tullut haittavaikutuksia. Tätä oli niin helvetin vaikea saada, ja olen saanut jo narkkarinleiman otsaani. Vain sen takia, että olen epätoivoisesti yrittänyt löytää helpotusta. Että saisin elää taas. Minä en ole ollut minä pitkään aikaan. Kipu turruttaa ja muuttaa ihmistä. Tuntuu oudolta olo nyt, kuin olisi oikeasti herännyt jostain.

Mutta mä olen hiton onnellinen. Mun tytär näytti tänään suloisemmalta kuin koskaan, mun mies näytti komeimmalta ja ihanimmalta.

Nyt mä olen tässä taas. Mä voitin sut MS taas. Haista kakka.

[/et_pb_text][et_pb_image admin_label=”Kuva” src=”http://lohari.net/wp-content/uploads/2017/05/18195120_10155230470309437_4430711955684069369_n2.jpg” show_in_lightbox=”off” url_new_window=”off” use_overlay=”off” animation=”left” sticky=”off” align=”center” force_fullwidth=”off” always_center_on_mobile=”on” use_border_color=”off” border_color=”#ffffff” border_style=”solid”]

[/et_pb_image][et_pb_button admin_label=”Lohari-nappi” saved_tabs=”all” button_url=”http://lohari.net/?redirect_to=random&cat=283″ url_new_window=”off” button_text=”Satunnainen Indica-kertomus” button_alignment=”center” background_layout=”light” custom_button=”on” button_text_color=”#339966″ button_border_color=”#339966″ button_letter_spacing=”0″ button_use_icon=”default” button_icon_placement=”right” button_on_hover=”on” button_letter_spacing_hover=”0″]

[/et_pb_button][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]