Sinulla on päihdeongelma, kunnes toisin todistetaan
Tätä kirjoitusta ei tule ottaa niin, etteikö kannabiksesta voisi saada ongelmia. Kannabis on päihde ja aiheuttaa myös ongelmia. Kannustankin jokaista, joka arvelee saavansa hoidosta apua, hakeutumaan avun piiriin. Näen avun hakemisen myös vahvuuden osoituksena, sillä on huomattavasti helpompaa lakaista ongelmat maton alle, kuin hakea apua.
Kim Kannussaari puhui hoidosta ja hoitoonohjauksesta taannoisessa Ylen Battle-ohjelmassa.
Meidän tulisi kehittää päihdehoitoa vapaaehtoispohjalta. Nykytilanteessa ongelmattomat hakeutuvat hoitoon välttääkseen rangaistuksen. Tämä pidentää jonotusaikaa ja vaikeuttaa oikeasti hoidontarpeessa olevien elämää. Vaikkei sitä suoraan sanotakaan, niin kokemukseni mukaan moni kieltolakia kannattava näkee hoidon nimenomaan rankaisumenetelmänä.
Valitettavasti lainsäädäntö olettaa kannabiksen käytön automaattisesti tarkoittavan päihdeongelmaa. Tämähän on kaukana todellisuudesta, sillä yksi yhdestätoista kannabista käyttävästä tulee siitä riippuvaiseksi. Alkoholilla riippuvaiseksi tulee yksi seitsemästä.
Tämä virheellinen perusoletus heijastuu siihen, että kannabiksen ongelmattomilta käyttäjiltä voidaan viedä ajokortit ja lapset. Pahimmassa tapauksessa työpaikka lähtee alta kortittomuuden myötä.
Nykylainsäädännössä on ajateltu, että päihdeongelma ei ole syy viedä työpaikkaa, jos työntekijä hakeutuu hoitoon ja hoidolla on hyvä hoitovaste. Päihdeongelmaista työntekijää ei saa automaattisesti irtisanoa.
Ongelma on kuitenkin siinä, että vakituisia työpaikkoja ei ole enää niin paljon. Nollatuntisopimus, harjottelut ja määräaikaisuudet mahdollistavat kannabiksen käytöstä kiinni jääneen irtisanomisen ilman, että lain kirjainta rikotaan. Tämä ei tietenkään koske kaikkia, mutta kyseessä on todellinen ongelma heille, joita asia koskee.
Niin kuin Orangiinakin mainitsi, ajokortti voidaan viedä pois, vaikka ei ajaisi autoa päihtyneenä. Siitä se syrjäytyminen alkaa. Suomessa on erittäin paljon ihmisiä, jotka eivät pääsee työpaikoilleen ilman autoa. Lisäksi kaverien tapaaminen, harrastukset ja muut asiat vaikeutuvat merkittävästi. Toki meillä on joitain isoja kaupunkeja, joissa pärjää julkisella liikenteellä ja ehkä polkupyörällä, mutta näin hyvin eivät asiat ole kaikilla.
Edellä mainitut epäsuorat rangaistukset koetaan paljon pahempina kuin itse sakot.
Meidän tulisi yhteiskuntana minimoida syrjäytymistä, eikä lisätä sitä keinotekoisesti. Hoitoa tulee tehostaa, eikä hoitoa tule käytään rankaisumenetelmänä.
Paras ratkaisu olisi suhtautua kannabikseen kuten alkoholiin. Mutta vaikka siihen ei päästäisikään, niin oheisrangaistukset tulisi kitkeä pois. Mieluummin sitä maksaisi sakon kuin menettäisi ajokortin.
Korostetaan vielä, että kannabiksen vaikutuksen alaisena ajaminen tulee pitää rangaistavana. Sen sijaan jokaisen kannabista käyttävän ei tule joutua ns. kusiralliin, jossa käydään pissimässä purkkiin puolen vuoden ajan vain, jotta saisi pitää ajokorttinsa. Se on aivan yhtä naurettavaa, kuin jokainen alkoholia käyttävä joutuisi puolen vuoden kusitesteihin, vaikkei olisi ollut lähelläkään autoa päihtyneenä.
Kuvituskuva on kopioitu täältä.
hey there and thank you for your info – I have certainly picked
up anything new from right here. I did however expertise a few technical points using this web site, since I experienced to reload the web site lots of times previous to I could get it to load properly.
I had been wondering if your web hosting is OK?
Not that I’m complaining, but sluggish loading instances times will sometimes
affect your placement in google and can damage your high quality score if ads and marketing with Adwords.
Anyway I am adding this RSS to my email and could look out for a lot more of your respective intriguing content.
Ensure that you update this again very soon.. Escape rooms hub
Very interesting information!Perfect just what I was looking
for!.
Thank you for your sharing. I am worried that I lack creative ideas. It is your article that makes me full of hope. Thank you. But, I have a question, can you help me?