Kannabiksen yhteisöllisyys
Välillä sitä tulee semmoisia pausseja, ettei edes tiedä mistä kirjoittaisi, mitä tekisi tai mistä edes puhuisi. Olen vastikää saanut uuden työpaikan, kaikkien näiden työttömien vuosieni jälkeen, ja sekin itsessään hidastaa kirjoitustarmoa, kun kaikki energia menee työhön. Minun piti kirjoittaa tästä asiasta aiemmin jo, mutta kävi semmoinen ikävä asia, että kissa vaihtoi hiippakuntaa, joten piti vetää pari kertaa henkeä, ennen kuin sai taas kirjoitusinnosta kiinni.
Nyt kun tässä itsekseni mietin, että mistä kirjoittaisin, niin tulin siihen lopputulokseen, että puhutaan hetki yhteisöllisyydestä.
Kannabis tällä hetkellä, ja siihen liittyvä kulttuuri ja yhteisö ovat hyvin ”underground” -toimintaa. Ihmiset eivät oikein nyky-yhteiskunnan tilassa voi puhua siitä avoimesti ja vapaasti. Tämä ei tarkoita sitä, että tyypit puhuu pössyttelystä Alepan kulmalla, vaikka sekin on mahdollista. Kannabikseen liittyy niin lukematon kirjo eri asiota, mistä voi puhua, että voisimme perustaa vaikka kaksikymmentä eri ryhmää, joissa kaikki puhuisivat kannabiksesta, mutta kaikki puhuisivat eri asioista. ”Lääkekäyttö, teollisuus, tekstiili, polttoaine, välineurheilu, yleinen fiilistely.” Noihin liittyisi jo aika paljon ala-aiheita, joista voitaisiin puhua.
Se on todella sääli, että tästä puhuminen on laittomuudesta johtuen painunut maan alle. Emme voi puhua kannabiksesta missään sen vallitsevassa olomuodossa, emme edes jostain Finolan kuituhampusta, ilman että vierestä kävelevä mummeli ahdistuu, ja vartijan Xylitolinhajuinen hengitys alkaa leijumaan lähettyvillä. Tästä johtuen kannabiksen tilanne pysyy hyvin häilyvänä Suomessa. Välillä saamme shokkihoitoa, kun Yle päättää tehdä aiheesta ohjelman, tai kun uutisessa mainitaan jotain positiivista siitä, mitä laillistumisesta on koitunut maailmalla.
Kuten yleensä ilmapiiri ja asenteet kehittyvät, niin kannabiksen osalta nämä jumivat jatkuvasti paikallaan, koska niiden ympärillä liikkuva puhe keskittyy enemmän internettiin, ja paikkoihin joissa paheksuvia katseita ei tule. Jos siitä taas puhutaan, niin se on negatiivista. Meidän tulisi vaalia sitä hedelmällistä puhetta, mitä aiheesta voidaan syytää, mutta ennen kuin me pystymme tämän tekemään, tulee tilanteen tietenkin tasaantua. Nyt tänä päivänä ensimmäinen murto tulee tapahtumaan varmastikin CBD:n osalta, josta voimme alkaa puhua avoimesti tämän jälkeen, sen tuomista hyödyistä ja kaikkeen mitä siihen liittyy. Tämä avaa keskustelua aivan toisella tavalla, kun me voimme vihdoin puhua kannabiksesta ja siihen liittyvistä asioista niin, ettemme koko ajan puhu laittomuuksista. Nyt jos puhuu turhan äänekkäästi kannabiksesta vaikka taukohuoneessa, niin voi olla aika varma että jossain kohdin tulee aiheeksi käydä kusemassa purkkiin, koska olet vähintäänkin epäilyttävä. CBD:stä puhuttaessa, sen normalisoituessa ihmisten käyttöön, enää tätä vaaraa ei ole, ja jos tällainen tilanne tulee, niin se avaa taas uuden portin keskustella asiasta.
Mitä kaikkea yhteisöllisyyteen sitten voitaisiin liittää?
Yhteisöllisyyshän palvelee kuluttajia ja tuottajia samalla tavalla. Kuluttajat puhuvat keskenään siitä, mikä on hyvästä, mikä toimii, mikä auttaa milläkin tavalla käytettynä ja niin edelleen. Tämä heijastuu suoraan ostovoimaan ja siihen, mitä ostetaan, joka vaikuttaa vuorostaan tuottajiin. Yhteisöllisyys ja sen kehittymen ovat koko bisneksen perustuskivi. Amerikassakin, jossa laillistuminen on tapahtunut monessa eri osavaltiossa, ihmiset ovat perustaneet yhteisöjä. Ilmapiiriä ei sumuta enää se, että kannabis olisi laitonta, vaan puhe saa tapahtua vapaasti. Sosiaaliset mediat, lehdistöt, oman elämän bloggaajat, vloggaajat (videobloggaus), ja jopa filmiteollisuus ovat mukana tässä. Ei sillä, etteikö ennen laillistumista elokuvat olisi käsitelleet kannabista, mutta nykyään asiasta voidaan tehdä paljon avoimempia ohjelmia, eikä tarvitse piiloutua fiktion taakse. Esimerkiksi kannabiskokkausohjelma ”Cooking on High”, joka löytyy Netflixistä.
Ajatelkaa, kuinka vaikea tuottajilla on toimia, jos puhe heidän tuotteestaan on kiven alla sen laittomuuden vuoksi. No se on periaatteessa mahdotonta kehittyä tällä tavalla. Me olemme Suomessa kilpikonnavaihteella, ja tämä kilpikonnavaihde halutaan tieten tahtoen pitää päällä. Emmehän me herran jestas voi alkaa puhua huumeista avoimesti, eikä auta vaikka sanoisimmekin, että kyseessä ei nyt ole edes huumaava aine, ei se kaikille vain mene jakeluun. Tämän takia meidän tulee vain suoraan sanottuna jankuttaa, vaikka se kuinka epämiellyttävältä saattaa kuulostaakin. Jossain vaiheessa se menee sinne jakeluun, ja keskustelu vapautuu. Tämän hetken suurin työ omasta mielestäni täällä on se, että puheen pitää alkaa virrata. Lainsäädännöt, byrokratia, ne ovat toissijaisia siihen verrattuna, että ihmiset eivät uskalla edes puhua aiheesta. Mikään ei muutu ennen kuin asenteet ovat muuttuneet, ei kirjattu laki, ei virkamiesten kynien naputtelu, ei niin mikään.
Meidän jokaisen tulee ajatelle isolla kuvalla sitä, mitä sanomme ja teemme. Me olemme edelläkävijöitä siinä, miten yhteisöllisyys aiheen ympärillä kehittyy. Tiedämme sen, että tulevat polvet katsovat tätä aikaa, eivätkä voi käsittää, miten joku pystyttiin vangitsemaan sen takia, että tämä päätti tehdä omalle keholleen jotain mitä valtio ei hyväksynyt. He eivät tule käsittämään, miten annoimme sen tapahtua, he eivät tule käsittämään, miksi käännymme toisiamme vastaan tällaisessa asiassa, ja kuinka pystyimme kanssaihmisiämme sortamaan siksi, että heidän valintansa oli eri. Me olemme pioneereja, meidän päätöksemme tämän asian suhteen näyttävät, millaisella tiellä kannabis, kaikissa sen olemassaolevissa muodoissa tulee kulkemaan.
Se oli sitten semmoinen kirjoitus tällä kertaa. Taustalla soi useampi kappale LoFi-musiikkia, ja kirjoittelu katkeili aina aika-ajoin. Nyt näin lopuksi pieni fiilistelyvideo. Niille jotka eivät ole tätä vielä nähneet, niin: Rabbi, pappi ja ateisti kävelivät huoneeseen ja sytyttivät bluntin.
