Kannabiksen syöminen

Kannabiksen syöminen

Kannabiksen nauttiminen syömällä tai juomalla on polttamista terveellisempi tapa päihtyä kannabiksesta, sillä hengitystiet eivät joudu rasitukselle savun takia. Syötynä kannabis alkaa vaikuttaa 1-2 tuntia syömisen jälkeen riippuen vatsalaukun sisällöstä ja vaikutus kestää 2-5 tuntia riippuen syödyn kannabiksen määrästä. Koska tämä viiveaika on pitkä, on kannabiksen syömisessä sellainen riski, että syödään useampia annoksia jo tunnin sisällä kuvitellen, ettei mutustellut kannabisherkut oikein tuottaneet haluttua päihtymystä ja parin tunnin jälkeen koetaan elämän epämiellyttävimpiä kokemuksia ylensyödyn kannabismäärän alkaessa toimia. Tästä johtuu Hollannissa oraalisesti nautittavien kannabistuotteiden siirto vahvoihin huumeisiin – Amsterdamin asukkaat kyllästyivät pilvituristien sairaalareissuihin heidän syötyään liian paljon kaupasta ostamiaan kannabissuklaita tai -leivonnaisia.

Hamppu tuo mukanaan ruokaan monien kuitujen lisäksi oman makunsa ja sitä käytetäänkin myös toisinaan mausteena. Maku on kuitenkin melko mieto ja saattaa peittyä vahvempien mausteiden alle, mausta ei siten voi usein kertoa onko ruoassa kannabista paljon, vähän vai ei lainkaan.

Avainsanat:


Tietoa kirjoittajasta

Jätä kommentti

avatar
  Subscribe  
Ilmoita

Kirjaudu Lohariin

Lohari-pisteet

Kirjaudu sisään nähdäksesi pistesaldosi.

Keskustelu

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Saat kerran kuussa sähköpostia suoraan Loharilta, joissa kilpailuja, arvontoja sekä mielenkiintoista kannabis-asiaa!

Onneksi olkoon, uutiskirje on tilattu!