CBD on saanut osakseen paljon julkisuutta viime aikoina. Tämä johtuu sen tärkeästä roolista kivun helpottamisessa ja kohtausten hallinnassa. Kannabidioli on yksi käytetyimmistä kannabinoideista lääkemarihuanassa. Toisin kuin THC, kannabidioli ei ole psykoaktiivinen, tarkoittaen että se ei aiheuta käyttäjilleen päihtymystä. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että CBD:llä voi olla merkittävä rooli kivun hallinnassa.
Kipua saattaa ilmetä vanhoista vammoista, kuten esimerkiksi selän revähdyksestä, joka voi johtua pitkäaikaisestä sairaudesta ja aiheuttaa heikkoutta. Muita kivun aiheuttajia voivat olla uupumus, vähentynyt ruokahalu ja unihäiriöt. Vaikka kroonisen kivun syitä ei vielä tiedetä, aivokemikaalit jotka ovat vastuussa kivun pysäyttämisestä parantumisen jälkeen eivät välttämättä toimi oikein.
Kuinka CBD toimii kivun lievittäjänä
Endokannabinoidijärjestelmä viittaa solu reseptorien ja vastaavien molekyylien kokoelmaan. Tämä systeemi ohjaa monia toimintoja ja on ehdoton kivun säätelyssä. Endokannabinoidit ja kannabinoidi reseptorit ovat aina läsnä kipuradoilla ääreishermoston päistä aivoihin. Vaikuttaja kannabinoidit yhdistyvät näihin reseptoreihin ja lopulta stimuloivat aivojen välittäjäaine eritettä, joka lähettää keholle signaalin, näin aiheuttaen kipua. Vastavaikuttaja kannabinoidit kuten CBD, eivät yhdisty näihin reseptoreihin. Sen sijaan ne estävät aivojen välittäjäaineen vapautumisen. Itse asiassa, CBD:n on sanottu hillitsevän tulehdusta aiheuttavia molekyylejä ja muuttavan kipuaisti kynnysarvoja. Siispä CBD:llä on terapeuttisia ominaisuuksia neuropaattisia ja tulehduksellisia kipuja vastaan.
CBD:tä krooniseen kipuun
CBD:tä käytetään hoitona krooniseen kipuun kun muut kipulääkkeet ja unta avittavat keinot eivät enää tuota positiivisia tuloksia. Se tarjoaa kivun lievitystä ja terveysvaikutuksia yksilöille, jotka kärsivät kroonisesta kivusta.
- Krooninen tulehdus
Krooninen tulehdus voi vaurioittaa kudoksia ja aiheuttaa kipua. CBD toimii tulehduksia estävästi ja se tarjoaa lyhyt aikaisen parannuksen tai joissain tapauksissa pitkäaikaisen. Lisäksi se ei vaikuta käyttäjän munuaisiin, vatsaan eikä maksaan.
- Lihasten rentoutus
Lihasten jäykkyys on yksi yleisimmistä kivun aiheuttajista. CBD:llä on tulehduksia estäviä ja kipua lievittäviä vaikutuksia, jotka tehostavat lihasten rentoutumista. Käytettynä lihasten rentoutumiseen, CBD ei aiheuta ongelmia liikuntaa harrastaessa.
- Unihäiriöt
Kipu vaarantaa kehon hermoja. Tällä epätasapainolla on vakava vaikutus uneen, koska keho tuntee olevansa alttiina vaaralle yötäpäivää. CBD on hermoja suojaava kannabinoidi ja mahdollistaa käyttäjän nukahtamaan nopeammin ja pysyvän unessa pidempään. Unenpuute saattaa myös johtaa ahdistukseen.
- Masennus
Krooninen kipu voi johtaa masennukseen. Kun CBD:tä käytetään kivun lievitykseen se auttaa myös hoitamaan masennusta ja kroonista kipua.
Yleisesti CBD:llä on todettu olevan merkittävä rooli kivun hoidossa ja hallinnassa. Siitä huolimatta, uudet lisätutkimukset ovat tarpeellisia määrittämään sen vaikutusta ECS:ssään kivun lievittäjänä.