Taistelu yhteiskuntaa vastaan sen ulkopuolelta

Terve. Ette varmasti tunne minua, en minäkään kyllä sen koommin teitä, tai teidän taisteluanne kannabiksen laillistamisen tai asenteenmuutosten parissa, mutta voin avata hiukan sitä että kuka minä olen ja minkä tunnen osakseni tässä:

En ole kukaan, en ole mitään. En ainakaan yhteiskunnan mielestä. Meillä on monta nimeä, me olemme loisia, me olemme rottia, me olemme lovi yhteiskunnan budjetissa, tuottamattomia sieluja, riippakiviä ja taakkoja. Jotkut sanoivat että rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta rakastetuksi ei itseään monesti pääse tuntemaan. Kävelemme yleensä hiljaa pitkin Suomen katuja sanomatta sanaakaan tai nostamatta katsettaan, valmiina äkkiä luikahtamaan piiloon. Meistä ollaan tehty hiljaisia verbaalisesti pieksämällä meidät osaamme, jossa meidät on ehdollistettu ajattelemaan että olemme tehneet jotain väärää. Meidän paikkamme ei ole ”normaalien” ihmisten joukossa jotka maksavat veroja, äänioikeuskin meiltä haluttaisiin viedä jos vain voitaisiin.

Mitä tapahtuu kun kaltaiseni kehtaa nousta laatikon päälle ja sanoa että kannabis lailliseksi? Tunnelma on kuin kuninkaan huoneessa kun narri astuu sisään heitellen liekehtiviä tikareita ja saaden samalla piirakan naamaansa. Yleisö repeää nauruun, osa taputtaa mutta sekin on vain sen takia että olet juuri hauskuuttanut valtakuntaa. Voit vain vetää esityksesi loppuun ja toivoa ettei kuningas käske sinua mestattavaksi tai heitätytä tyrmään mätänemään. Tunnen voimattomuutta tämän yleisön edessä joka nauraa ja heittelee huvituksekseen minua tomaateilla sekä muilla mädillä hedelmillä. Pilkkakirveiden sadellessa niskaan näen hänen armonsa vain kerran silmäkulmani lomasta, hän ei hymyile, hän kirjoittaa jotain tietokoneelle. Sen jälkeen havahdun hereille unestani, en olekaan kuninkaan salissa narrina narrin paikalla, vaan olen sosiaalitoimistossa, työvoimatoimistossa tai lääkärin vastaanotolla virkailijan katseen alla. Istun kovalla puisella penkillä ja katson ylös jossa minua pöydän takaa tuijottaa silmäpari.

Mutta se siitä turhasta verbaaliakrobatiasta, siirrytään puhumaan oikeista asioista. Tunnen tehtäväkseni tämän asian tiimoilta toimia niin sanotusti ”underground” henkilönä, joka käyttää olemassa olevansa aikansa tiedon haalimiseen. Yhtäkään päivää ei ole useaan vuoteen kulunut ettenkö ole jotain kannabiksesta lukenut. Miten minä kuitenkaan pystyisin jakamaan tietoani koska vastaan turhan montaa stereotypiaa mitä ihmisillä pilvenpolttajista on? Siinäpä tuleekin dilemma, joka jokaisen on ratkaistava omalla tavallaan. Oma tapani on se, että ignooraan kokonaan sen faktan että ihmiset eivät välitä tuon taivaallista faktoistani pelkästään sen takia että olen työtön. Koska jos saisin 20 ihmisen joukosta edes yhden kuuntelemaan, niin se olisi jo voittoa.

Mutta kuten sanoin, tykkään toimia ”underground” osiossa, eli mielipiteeni, tietoni ja faktani jakautuvat enemmän internetissä sekä pienemmissä ihmisjoukoissa, kun tilaisuus, keskustelu sekä aika on sopiva. Tämä keskustelu voi olla pari sananvaihtoa, se voi olla keskustelu joka jatkuu tunteja, se voi olla yksikin sana, sillä ei ole väliä. Tärkeintä on se, ettemme anna oman tilanteemme latistaa tai estää meidän kykyämme tuoda oikeaa tietoa esille oikeissa tilanteissa. Tiedän että tämänkin saattaa hyvin lukea joku joka ei tunne että uskaltaisi sanoa mitään tilanteen tullessa pelkää oman tilanteensa pyyhkivän kaiken ylitse, mutta usko pois, ihmiset kuuntelevat loppujen lopuksi.

Miksi informaation levittäminen ja nimenomaa faktan levittäminen on niin vaikeaa? Meillä on aika iso prosentuaalinen osa maan väestöstä keski-ikäisiä tai vanhempia. Sitten pitää katsoa kuinka monella heistä on kyky käyttää meidän universaalia tietopankkia eli internettiä, eli siis tietokonetta. Sen jälkeen me tarvitsemme tiedon siitä, että kuinka monella on tarpeeksi hyvä Englanti, jotta he pystyisivät lukemaan sitä tietoa internetistä. Jäljelle ei jää kamalan suurta porukkaa jotka täyttävät nämä kriteerit, ja kun puhumme kuitenkin valtavasta lohkosta maamme väestöstä, niin voimme sanoa että iso osa ihmisistä täällä on vailla oikeaa faktatietoa. Omasta mielestäni tiedon pitäisi olla myös Suomeksi, mutta kuinka monesti löydän kunnon faktaa, ja varsinkin samanlaista faktaa kuin mitä löydän englanniksi, Suomeksi? En lähestulkoon ikinä. Kaikki tietoni ovat peräisin Englanninkielisistä tutkimuksista, yhteenvedoista, dokumenteista, uutisista jne jne…

Jos minä itse siis astuisin näiden tyyppien saappaisiin, minun uskoa jotain vain yhden ihmisen sanaan, enkä pystyisi itse varmistamaan tätä koska kielitaidon puutteen takia ei ole pääsyä faktaan, uskoisinko? Hyvin mahdollista että en. Varsinkin kun ottaa huomioon millaisessa propagandalla meidänkin kouluissa päihteitä ollaan vuosien ajan valistettu. Niinpä olen huomannut että isoin kynnykseni tiedon levittämisessä ei ole se, ettenkö löydä faktaa, vaan se että mietin monesti, että ”tämä dokumentti on erinomainen, se kertoo tasapainoista faktaa joka puolelta ja se olisi helposti nieltävää, mutta se on olemassa vain englanniksi, tai englanninkielisellä tekstityksellä”. Siihen kaatuu informaatiojakelu hyvin monesti. Se on ihan sama vaikka jakaisin sitä mihin, jos siitä jää automaattisesti hervoton lohko joka ei pysty tätä informaatiota sisäistämään.

Tämä on vain yksi vaikeus tässä asiassa, mutta ei mennä tällä kertaa muihin asioihin. Tiedän että monesti kyse on myös asenneongelmista, mutta vaikka olen monta kertaa itsekseni kironnut ”tyhmistä ihmisistä”, on minun pitänyt tuplasti takoa päähäni ettei saa ajatella ”tyhmät”, vaan pitää ajatella että ”tietämättömät tai kouluttamattomat”. Koska se on aivan varmaa että siinä vaiheessa kun ylpistymme ja korotamme itsemme muiden yläpuolelle, sulkeutuu viimeisetkin korvat jotka meitä kuuntelevat. Kukaan ei viitsi lotkauttaa korvaansa tyypille joka asiansa ilmoittaa ylimielisesti. Pitää muistaa että me ihmiset olemme saaneet tässä maailmassa propagandalla hirveitä asioita aikaan, joten se että ihmiset pitävät harmitonta kasvia vaarallisena ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, ja sen verran meidän tulisi kyetä ”antaa anteeksi”. Jatkakaa taistelua ihmiset, tie on kivinen, mutta se kannattaa kulkea.

It’s dangerous to go alone, take this

Will it keep me safe?

No, there is no safety to be found in a sword,  a sword brings death, it does not give life, it’s a responsibility, a burden. This is no gift, it is a curse. I hope one day you will forgive me. 

-Zac Gorman