Näihin kannabis auttaa

Näihin kannabis auttaa

Näihin kannabis auttaa

Lääkekannabista.

Vuonna 2015 JAMA-lehdessä julkaistun tieteellisen katsauksen mukaan kannabinoidien tehosta kroonisen kivun ja lihasjäykkyyden hoidossa oli kohtalaisen tasoista näyttöä. Tehosta kemoterapian aiheuttaman pahoinvoinnin, HIV-infektion aiheuttaman painonnousun, unihäiriöiden ja Touretten syndrooman hoidossa oli matalatasoista näyttöä.

Aivotärähdys

Kannabinoidien on tutkittu vähentävän aivotärähdyksestä johtuvia vammoja ja nopeuttavan niiden paranemista.

ADHD

ADHD oireisiin lääkekannabiksen teho on kiistantalaistaKannabista on käytetty ADHD-oireita lievittävänä itselääkintänä.

Alzheimerin tauti

Eräässä tutkimuksessa kannabiksen vaikuttavan aineen THC:n todettiin vähentävän riskiä sairastua Alzheimerin tautiin sekä hidastavan taudin etenemistä tehokkaammin kuin perinteiset lääkkeet. Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa THC:n väitetään puhdistavan hermosoluista beeta-amyloidin muodostamaa amyloidiplakkia ja vähentävän sen aiheuttamaa tulehdusvastetta, joka on yhteydessä hermosolujen kuolemaan

Diabetes

Tutkimuksen mukaan kannabiksen säännöllinen käyttö saattaa vähentää riskiä diabetekseen sairastumiseen.

Epilepsia

CBD:lla on epilepsiakohtauksia estävää (ns. antiepileptistä) vaikutusta. Tutkimuksissa noin puolella kannabidiolia käyttäneistä kohtaukset ovat vähentyneet noin puoleen. CBD:n tarkkaa antiepileptistä vaikutusmekanismia ei tunneta.

Glaukooma

Glaukooman eli silmänpainetaudin (vanha nimitys viherkaihi) hoidosta on julkaistu tapausselostuksia, joissa kannabis on laskenut silmänsisäistä painetta, kun muut hoitotoimenpiteet ovat olleet tehottomia. Eläinkokeissa ja kliinisissä pilottitutkimuksissa silmänpainetta laskevaa vaikutusta on havaittu olevan erityisesti THC:lla, mutta vaikka vaikutusmekanismia ei varmuudella tunneta nykyisin, sen arvellaan olevan CB1-reseptorivälitteinen. 

Kipu

Kannabiksen kipua lievittävät vaikutukset on tunnettu jo tuhansia vuosia. Kannabinoidien ja kivun moderni tieteellinen tutkiminen alkoi 1971 Russel Noyes Jr:n tutkimuksesta, jossa huomattiin että useat eri tyyppiset kiputilat ovat hoidettavissa kannabiksen tai THC:n avulla. Yksi kliininen kysely osoitti jälkimmäisen yltävän kivunlievityksessä kodeiinin tasolle. Kipua lievittävässä vaikutuksessa on eroja riippuen kivun luonteesta ja sen syntymekanismista. Akuuttiin kipuun teho on eräiden tutkimusten mukaan heikompi kuin krooniseen kivuun. Sen vuoksi kannabista ei toistaiseksi käytetä yleiskipulääkkeenä

Kanadalaisessa tutkimuksessa, jossa oli mukana 21 kipupotilasta, kolmesti päivässä poltettu kannabisannos lievensi kroonisista neuropaattisista kipua, auttoi nukahtamaan ja vähensi heräilyä.

HYKS:n kipuklinikalla lääkekannabista on kokeiltu kymmenelle potilaalle. Näistä kahdelle lääkkeestä oli apua. Muille lääkkeistä ei ollut apua tai sitä ei voitu käyttää sivuvaikutusten takia.

Korvaushoito päihderiippuvuudessa

Lääkekannabista muovipussissa

Kannabista on tutkittu korvaushoitomuotona alkoholismiin ja huumeriippuvuuteen. Kannabiksen eduiksi katsottiin käytöstä aiheutuvat vähäisemmät sivuvaikutukset, oireiden parempi hallittavuus ja pienempi vieroitusoirepotentiaali.] Kolumbian pääkaupungissa Bogotassa aloitetaan kokeilu, jossa 300:lle kokaiiniriippuvaiselle annetaan kannabista korvaavaksi aineeksi osana ohjelmaa johon kuuluu mm. neuvontaa, työhön opastamista ja hätämajoitusta.[53] Myös Brasiliassa[54] ja Jamaikalla[55] on tehty vastaavia kokeiluja. Rottakokeissa CB2-tyypin kannabinoidireseptoriagonistit vähensivät rottien kokaiininkäyttöä, kokaiinin liikkumista lisäävää vaikutusta ja kokaiinin lisäämää solujen ulkopuolisen dopamiinin kertymistä.[56] Toisessa kokeessa CB2-tyypin kannabinoidireseptoriagonisti ei vähentänyt rottien nikotiininkäyttöä.

Masennus

Vaikka aihe onkin kiistanalainen, joukko lääkäreitä on sitä mieltä, että kannabis voi auttaa masennuksenkaksisuuntaisen mielialahäiriön, ahdistuksen ja vastaavien sairauksien tai tunnetilojen hoidossa. McGillin yliopistossa tehtyjen eläinkokeiden perusteella kannabis on tehokas antidepressantti pienillä annoksilla. Ero lääkkeen ja huumeen välillä on annoksen koko. Tutkimuksen mukaan suuremmat annokset pahensivat masennusoireita, kun taas pienet annokset lievittivät niitä. Lisäksi McGillin yliopiston tutkimuksen tehneen psykiatri Gabriella Gobbin mukaan käytännön kokemusten perusteella liiallinen kannabiksen käyttö altistaa masentuneet potilaat korkealle riskille joutua psykoosiin ja tästä syystä he keskittyvät tutkimuksessaan aivojen omien endokannabinoidien vaikutusta tehostavien lääkkeiden kehittämiseen.[60]

Migreeni

Suomessa on määrätty kroonistuneeseen migreeniin tietyissä tapauksissa lääkekannabista, kun muut lääkkeet eivät ole auttaneet.

MS-tauti

Lääkekannabiksen jakelupiste Los Angelesissa, Yhdysvalloissa.

Brain-lehden heinäkuun 2003 numerossa Lontoon neurologisen instituutin University Collegen tutkijat raportoivat, että synteettisen kannabisagonistin WIN 55,212-2 käyttö toi “huomattavaa neurologista suojausta” multippeliskleroosin eläinmalleissa. Tämän tutkimuksen tulokset ovat tärkeitä, koska ne viittaavat siihen, että oireiden hallinnan lisäksi “… kannabis voi myös hidastaa neurodegeneratiivisia prosesseja, jotka lopulta johtavat MS-taudin krooniseen invaliditeettiin ja todennäköisesti muihin tauteihin”, tutkijat sanoivat loppupäätelmissään.

Tutkijat Alankomaiden Vrija University Medical Centerin neurologian osastolta raportoivat myös ensimmäistä kertaa vuonna 2003, että THC:n oraalinen käyttö voi vahvistaa MS-potilaiden immuniteettijärjestelmää. “Nämä tulokset viittaavat kannabinoidien tulehdusta poistaviin lääkinnällisiin mahdollisuuksiin MS-taudissa”, kertoivat tutkijat loppuyhteenvedossaan.

Britannian hallitus sponsoroi tällä hetkellä kolmen vuoden kliinistä koetta, jonka tarkoituksena on arvioida kannabinoidien pitkäaikaisvaikutuksia sekä MS-taudin oireiden että taudin etenemisen hallinnassa. Health Canada on myös äskettäin hyväksynyt kannabisekstraktien reseptikäytön MS-tautiin liittyvän neuropaattisen kivun hoitoon.Suomessa on Finohta julkaissut lyhennelmän kysymyksessä olevan Sativexin vaikutuksia koskevista tutkimuksista.

Niveltulehdukset

Kannabidiolin kyky lievittää tulehdusta ja vaikuttaa immuunijärjestelmään on herättänyt kiinnostusta autoimmuunisairauksien hoidon saralla. Vuonna 2000 New Yorkissa tutkittiin kannabidiolin vaikutusta nivelreumaisella hiirellä.[65]

Psykoosi ja skitsofrenia

Kannabiksen vaikuttavien ainesosien THC:in.a kannabidiolivaikutuksia on tutkittu myös skitsofrenian hoidossa.

Suolistosairaudet

Kannabiksesta saattaa olla apua Crohnin tautiin ja krooniseen koliittiin (IBD-sairaudet) brittiläistutkimuksen mukaan. Suoliston alueelta löytyi CB1-tyypin kannabinoidireseptoreita, joiden tehtävän arveltiin liittyvän vaurioiden korjaamiseen. Tutkimuksessa havaittiin, että tutkittaville annetut synteettisesti tuotetut kannabinoidit auttoivat vaurioitunutta suolta parantumaan. Lisäksi IBD-sairaiden suolistosta löytyi CB2-tyypin kannabinoidireseptoreita, joita terveillä ei havaittu. Näillä reseptoreilla on yhteys immuunijärjestelmään ja tulehduksen vähentämiseen.

Syöpä

Kalifornialainen lääkekannabiksen laillisen hankkimisen ja hallussapidon oikeuttava kortti.

Espanjalaiset tutkijat totesivat Nature medicine -nimisessä lehdessä, että THC toimisi keuhko- ja aivosyöpälääkkeenä. Useissa tutkimuksissa on saatu näyttöä kannabinoidien syöpäsoluja tuhoavasta vaikutuksesta ja mahdollisesti normaaleja soluja tervehdyttävästä vaikutuksesta.

CBD:n on havaittu laboratorio- ja eläinkokeissa sammuttavan monien syöpälajien etenemisestä vastuussa olevan ID1-geenin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *