Britannian psykofarmakologian yhdistyksen julkaisemassa Psychopharmacology -lehdessä kerrottiin hiljattain tutkimuksesta, jonka mukaan alkoholin kulutuksesta aiheutuu paljon enemmän haittaa yksittäiselle käyttäjälle sekä yhteiskunnalle kuin kannabiksen käytöstä. Tutkijoiden mukaan alkoholin käytöstä olisi enemmän haittoja vaikka kannabis olisi laillista. Tutkimuksen perusteella suositeltiin näyttöön perustuvaa ja yhtenäisempää huumausainepolitiikkaa.
Tutkijat Lontoon Imperial Collegessa arvioivat alkoholin ja kannabiksen aiheuttamia suhteellisia fyysisiä, psyykkisiä sekä sosiaalisia haittoja. Tutkijat kertoivat, kuinka kannabiksen polttaminen voi etenkin pitkällä aikavälillä edistää joitakin mahdollisia haitallisia terveysvaikutuksia esimerkiksi keuhkoissa, verenkiertoelimistössä sekä tiettyjen mielenterveyssairauksien riskien pahenemista. Sen sijaan he kuvailivat alkoholia myrkyllisenä aineena, joka on vastuussa noin viidestä prosentista ”kaikista maailman taudeista”.
Tutkijat kertoivat kuinka ”suora vertailu alkoholin ja kannabiksen välillä osoitti, että alkoholia voidaan pitää kaksi kertaa kannabista haitallisempana yksittäistä käyttäjää kohtaan, ja viisi kertaa kannabista haitallisempana muita kohtaan ( sosiaalinen haitallisuus ). Jokainen huume aiheuttaa haittoja, ja vaikkakin kannabis oli muutamassa kohdassa alkoholia haitallisempi, tutkimuksen perusteella voidaan sanoa kannabiksen aiheuttavan alkoholia vähemmän haittoja käyttäjilleen vaikka sen saatavuutta ei estettäisi lailla”.
He päättelivät havaintojen korostavan tarvetta ”yhtenäiselle, tieteelliseen näyttöön perustuvalle huumausainepolitiikalle, joka antaa yksilöille mahdollisuuden tehdä tietoon perustuvia päätöksia huumeiden käytön sekä sen seuraamuksien suhteen