11-vuotias Billy on Pohjois-Irlannin ensimmäinen lääkekannabispotilas
Billy Caldwell on 11-vuotias Castledergin kylästä kotoisin oleva poika, jonka äiti Charlotte on kuukausien kampanjoinnin jälkeen onnistunut saamaan lapselleen hänen tarvitsemaansa hoitoa kannabisöljyllä.
Charlotten ja Billyn pioneerityö huipentui maaliskuussa 150 mailin eli noin 240 kilometrin hyväntekeväisyyskävelyyn, joka kesti kahdeksan päivää. Vaellus alkoi Castledergissa ja kulki Pohjois-Irlannin kaupunkien sekä kylien ohi päättyen Belfastin Royal Victoria -sairaalaan, jossa Charlotte tapasi Belfast Health and Social Care Trust -säätiön kliinikon.
“Kokouksen tärkein asia oli se, että lääkäri on suostunut jatkamaan Billyn hoitoa lääkekannabiksella, mikä on valtava asia Pohjois-Irlannille ja Billylle,” Charlotte sanoi.
“Kyseessä on oikea lääke, joka pitää tämän pienen pojan elossa ja olen siitä kiitollinen. Tämä myös raivaa tietä muille apua tarvitseville perheille.”
Billyn kanssa Coloradossa “lääkekannabispakolaisena” ollut Caldwell sanoi, että Belfast Trust on myös suostunut tekemään yhteistyötä Billyn yhdysvaltalaisten lääkäreiden kanssa, jotta poika saadaan pysyvästi takaisin kotimaahansa.
Viime kuussa Charlotte ja Billy palasivat kotiin Los Angelesista kuuden kuukauden kannabisöljyhoidon jälkeen. Kannabiksen ansiosta Billyllä ei ole ollut kohtauksia kuukausiin.
Belfast Trustin tiedottaja sanoi, että Royal Belfast Hospital for Sick Children -lastensairaala “jatkaa läheistä yhteistyötä Caldwellin perheen kanssa Billyn parhaan mahdollisen hoidon varmistamiseksi.”
“Potilaiden suojelemiseksi emme kuitenkaan voi keskustella hänen hoidostaan,” he lisäsivät.
Voit lukea Lohari Premium -numerosta 05/2017 lisää siitä, kuinka epileptikkolapset vievät kannabisasiaa eteenpäin Irlannissa ja Pohjois-Irlannissa.
Lähde: The Irish News
Hi there, just became aware of your blog through Google, and found that it’s really informative.
I’m gonna watch out for brussels. I will be grateful if
you continue this in future. Numerous people will be benefited from your writing.
Cheers! Escape roomy lista
I am not sure where you are getting your information, but great topic.
I needs to spend some time learning more or understanding
more. Thanks for magnificent information I was looking for this information for my mission.
order lasuna generic – buy lasuna pills for sale himcolin pill
generic gabapentin 600mg – ibuprofen 600mg over the counter azulfidine over the counter
besivance order online – where can i buy sildamax buy sildamax without a prescription
buy probalan sale – probalan pills carbamazepine 200mg generic
buy celebrex 200mg pills – buy indomethacin for sale brand indomethacin
where can i buy mebeverine – buy generic cilostazol over the counter buy pletal pills
buy diclofenac 50mg generic – order aspirin 75 mg pills aspirin 75mg cheap
pyridostigmine order – imuran us azathioprine for sale online
rumalaya tablets – buy generic amitriptyline 50mg endep 50mg for sale
baclofen 25mg drug – order piroxicam generic how to buy feldene
diclofenac order – buy imdur without a prescription buy nimotop generic
periactin 4mg canada – cyproheptadine pill tizanidine 2mg canada
buy meloxicam paypal – meloxicam 7.5mg usa buy generic ketorolac over the counter
order omnicef 300mg generic – brand clindamycin purchase cleocin online
purchase artane generic – buy artane without prescription buy cheap emulgel
buy prednisone cheap – purchase omnacortil generic zovirax sale
isotretinoin 20mg drug – order isotretinoin 10mg sale purchase deltasone
cost betnovate – monobenzone uk buy benoquin without prescription
purchase permethrin online cheap – benzoyl peroxide brand order tretinoin generic
buy flagyl generic – order generic cenforce 50mg cenforce buy online