Tutkimus haitoista: Kannabiksen käyttö voi huonontaa ikeniä – mutta ei juurikaan muuta

Tutkimus haitoista: Kannabiksen käyttö voi huonontaa ikeniä – mutta ei juurikaan muuta

Kannabiksen käyttäjien kannattaa pitää hyvää huolta suuhygieniastaan, sillä uuden keskiviikkona julkaistun tutkimuksen mukaan pitkäaikainen kannabiksen käyttö voi huonontaa ikenien terveyttä. Muita terveyshaittoja reilun kymmenen tutkitun asian joukossa ei juurikaan ollut.

Toim. huom: Tässä tutkimuksessa on muutamia puutteita jonka vuoksi tämäkin terveyshaitta on hieman kyseenalaista laittaa kannabiksen ‘syyksi’. Juttuun tulee todennäköisesti pian täydennystä tämän suhteen, tai kokonaan oma jatkojuttunsa.


JAMA Psychiatry -lehdessä 1. kesäkuuta julkaistussa tutkimuksessa seurattiin yli tuhatta uusiseelantilaista ihmistä, syntymästä aina 38 vuoden ikään asti. Osallistujien kannabiksenkäyttöä seurattiin 18 vuoden iästä asti.

“Minut yllätti se, että emme havainneet assosiaatiota kannabiksen käytön ja keuhkojen huonomman toiminnan välillä”, sanoi Madeline Meier, psykologian professori Arizonan yliopistosta ja yksi tutkimuksen kirjoittajista.

Meier lisäsi, että havainto on yhdenmukainen muiden vastaavien tutkimusten kanssa, joissa tarkastellaan kannabiksen käytön ja sydämen terveyden välistä suhdetta. Hän sanoi että aiemmissa tutkimuksissa luotettiin osallistujien omaan raportointiin hyvinvoinnistaan, mutta tällä kertaa suoritettiin kaksi varsinaista fyysistä terveystestiä.

Tutkimuksessa verrataan kannabiksen käyttäjien ja tupakan käyttäjien terveyttä, ja todetaan, että vaikka kannabiksen käytöllä oli yhteyttä vähäisiin fyysisiin terveysongelmiin, tupakointiin liittyi useita ongelmia, myös huonompaa keuhkojen toimintaa ja aineenvaihdunnan terveyttä.

“Tutkimus näyttää, että kannabis voi olla haitallista joissakin suhteissa, mutta ei mahdollisesti kaikin tavoin”, Avshalom Caspi – yksi tutkimuksen tekijöistä – sanoi lehdistötiedotteessa. “Meidän on tunnustettava että runsaalla kannabiksen viihdekäytöllä voi olla joitakin haitallisia vaikutuksia, mutta kokonaishaitta fyysiselle terveydelle ei ole tässä tutkimuksessa ilmeinen.”

Uudessa tutkimuksessa tutkijaryhmä arvioi hammasterveyttä mittaamalla ikenien tuen menetystä hampaiden ympärillä. Tutkimuksen mukaan 55,61 prosentilla yli 15 vuotta säännöllisesti kannabista käyttäneistä oli parodontiitti, verrattuna 13,53 prosenttiin niillä jotka eivät koskaan käyttäneet kannabista. Huono hammasterveys lisää hampaiden löystymisen ja irtoamisen riskiä.

Tutkimuksessa ei tullut ilmi mitään erityistä selitystä korrelaatioon. Meier sanoi, että kannabiksen käyttäjien heikkoa ikenien terveyttä ei selittänyt heidän suuhygieniansa, tupakointi tai alkoholin väärinkäyttö.

Lontoon Kings Collegen riippuvuuksiin erikoistunut professori Michael Lynskey sanoo, että tutkimus on tehty metodologisesti oikein. “Tutkimuksen mukaan niillä fyysisen terveyden mittareilla joita he tutkivat, vaikutukset ovat melko pieniä ja vähäisiä verrattuna tupakoinnin vaikutuksiin”, hän sanoi.

Madeline Meier sanoi myös että tarvitaan lisää tutkimusta siitä, kuinka pitkäaikainen kannabiksen käyttö vaikuttaa vanhempiin aikuisiin.


Lähteet:
https://www.medicaljane.com/2016/05/27/results-of-unprecedented-cannabis-study-unveiled-at-jerusalem-conference/

http://www.theguardian.com/society/2016/jun/01/long-term-pot-use-study-poor-gum-health-marijuana

One thought on “Tutkimus haitoista: Kannabiksen käyttö voi huonontaa ikeniä – mutta ei juurikaan muuta

  1. Minkä verran nämä kannabiksen käyttäjät tupakoivat? Vaikuttaa parodontiitin kehittymiseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *