Martha Stewartista kannabisyhtiön konsultti

Martha Stewartista kannabisyhtiön konsultti

Yhdysvaltalaisyhtiö Canopy Growth tiedotti helmikuun lopussa palkaneensa kuuluisan kirjailijan Martha Stewartin konsultikseen.

Canopy Growthiin neuvonantajaksi palkatun Stewartin tehtävänä on kehittää ihmisille ja eläimille tuotteita, joissa ainesosana on kannabidioli eli CBD. Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääketurvallisuusvirasto on kieltänyt kannabidiolin lisäämiseen elintarvikkeisiin, mutta tästä huolimatta monet yhtiöt suunnittelevat sen käyttämistä erilaisissa valmisteissa esimerkiksi tulehdusten ja kivun lievittämiseksi.

Canopy Growthin julkaisemassa lausunnossa Stewart kertoo odottavansa yhteistyötä, ja ennustaa ensimmäisten kannabidiolia sisältävien tuotteiden olevan tarkoitettuja lemmikeille.

Toimittajana ja mallinakin uraansa luonut Stewart on tullut tunnetuksi etenkin keittokirjoistaan, ja hän on myös juontanut lukuisia televisio-ohjelmia. Stewartin kuuluisin juontajapari lienee muusikko Snoop Dogg.

Lähde: CNN

 

20 thoughts on “Martha Stewartista kannabisyhtiön konsultti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *