Myytinmurtoa: kuinka monta kertaa vahvempaa kannabis on nykyään kuin aiemmin?

Yksi kaikkein yleisimmin kuulluista kannabikseen liittyvistä väitteistä liittyy sen voimakkuuteen: vain kymmenen/kaksikymmentä/kolmekymmentä vuotta sitten kannabis “oli aivan eri aine” kuin nykyinen jopa “kymmenen kertaa voimakkaampi” kannabis. Millä pohjalla väite seisoo – vai puuttuuko pohja tyystin?

Tämän vuoden (2016) huhtikuussa useat eri lehdet toistivat käytännössä sana sanalta samaa uutista: ”Entistä vahvempaa kannabista liikkuu myös Suomessa”.^[1] Jutun mukaan ”Yhdysvalloissa kannabiksessa oli vuonna 1980 vähemmän kuin kaksi prosenttia THC:tä^[2]”, kun taas nykyään, kuten myös jutun julkaisseet lehdet tiesivät kertoa, joidenkin (varsin harvojen) kannabislajikkeiden THC-pitoisuudet voivat kohota jopa yli kahdenkymmenen. Yleensä lajikkeiden pitoisuudet jäävät kuitenkin nykypäivänäkin huomattavasti tämän alle: esimerkiksi Euroopassa takavarikoidun kannabiksen keskimääräiset pitoisuudet vaihtelivat vuonna 2014 5-10% välillä ja hasiksen 7-14% välillä.^[3] Osittain lienemme tässä tapauksessa toisaalta sekä tietoisen pelonlietsonnan että myös markkinoinnin uhreja: tahtoohan siemenkauppias saada tuotteelleen mahdollisimman suuren menekin, mikä onnistuu tässä tapauksessa lupaamalla THC-pitoisuuden suhteen vaikka kuunkin taivaalta.

Huomattavinta ja mielenkiintoisinta jutussa ei kuitenkaan ole niinkään nykypäivän kannabiksen THC-määrien todellinen korkeus, vaan 80-luvun pitoisuuden väitetty mataluus: alle 2-prosenttinen kannabis on millä tahansa mittarilla huomattavan mietoa – jopa epäilyttävän mietoa. Vertailukohdaksi voi ottaa käytännössä päihdyttämättömän kuituhampun: EU:n alueella sallitaan peltokasvatukseen alle 0,2% THC:tä sisältävät lajikkeet, kun taas esimerkiksi Kanadassa THC-pitoisuus ei saa ylittää 0,3 prosenttia.^[4] Koska tällaiset kuituhampulle asetetut turvarajat lienevät ymmärrettävistä syistä yltiövarovaisia, voinee sanoa, että alle 1% THC:tä sisältävällä kannabiksella ei päihdekäytössä tehne juuri mitään. Näin ollen (alle!) 2% THC:tä sisältävä kannabis kuulostaa niin ikään hyvin miedolta päihdykkeeltä. Nykypäivän ”tavaran” on siis tällöin todellakin oltava todellista tajunnanräjäyttävää ainetta, jota voisi varsin hyvällä syyllä kutsua jopa ”täysin eri aineeksi kuin aiemmin”!

Tieteen vastaisku

Jos asia olisi näin yksinkertainen, tätä juttua ei olisi edes tarvetta kirjoittaa. Myytin toistajien näkökulmasta valitettavasti aihetta on jo tuolla paljonpuhutulla 1980-luvulla tutkittu tieteellisesti, ja löydökset ovat myytin suhteen varsin raskauttavia. Vuonna 1988 Tod Mikuriya ja Michael Aldrich julkaisivat tutkimuksensa ”Cannabis 1988 Old Drug, New Dangers: The Potency Question”,^[5] jossa he kävivät läpi sekä 1970-luvulta lähtien ”katukannabiksesta” mitattuja THC-arvoja että näissä mittauksissa käytettyä metodologiaa.

Jo varsin yleinen väite ”aiempaa kymmenen kertaa vahvemmasta kannabiksesta”^[6] ei itse asiassa ole lainkaan uusi, sillä kuten Mikuriyan ja Aldrichin artikkelistakin voi lukea, täsmälleen samaa argumenttia viljeltiin jo 80-luvulla: ”…nykyään poltettu aine on kymmenen kertaa tai jopa tätäkin moninkertaisesti voimakkaampaa kuin kymmenen vuotta sitten poltettu, ja päihtymystila on intensiivisempi sekä kestää pitempään”.^[7] Väite onkin erittäin vakiintunut kannabiksen vastustajien retoriikkaan – jopa siinä määrin, että sitä on käytännössä muuttumattomana käytetty jo neljättä vuosikymmentä putkeen! Väite itsessään on siis jo vuosikymmeniä vanha – mutta onko siinä perää?

Mikuriya ja Aldrich käyvät artikkelissaan läpi eri vuosikymmeninä eri tahojen toimesta mittaamia kannabiksen kukinnon tai muun kasvimateriaalin THC-arvoja. Tutkimuksessaan he huomasivat, että mittauksissa ilmoitetut THC-määrät vaihtelivat sekä 70- että 80-luvulla varsin laajalla skaalalla aina 0,1 prosentista 9,5 prosenttiin tai jopa 11 prosenttiin.^[8] Median nyt mainitsemalla 80-luvulla, jolloin ”kymmenkertaisen THC-pitoisuuden” vaaroihin ensimmäisen kerran todella herättiin, kauhisteltiinkin jo varsin yleisesti kannabiksen 5-15-prosenttisia THC-määriä – vaikka vuonna 1975 olikin tutkimuksissa saatu selville, että katukaupassa oli jo tuolloin melko yleisesti (”not uncommon”) tarjolla 5-10-prosenttisia lajikkeita.^[9] Onkin mielenkiintoista, että vaikka jo 80-luvulla Yhdysvalloissa ihmeteltiin 5-15-prosenttista kannabista, saamme nyt lukea, että tuon ajan THC-pitoisuudet tuskin ylittivät kahta prosenttia. Joku voisi tässä haistaa palaneen käryä.

Kuten jo mainittua, alle prosentin THC:tä sisältävää kannabista polttivat tuolloinkin todennäköisesti lähinnä äärimmäisen epätoivoiset ja käytännössä placebon avulla pilveen päässeet henkilöt. Tällaisille erittäin alhaisille – suorastaan epäuskottavan alhaisille – luvuille löytyikin Mikuriya & Aldrichin tutkimuksessa varsin mielenkiintoinen selitys: äärimmäisen alhaiset luvut oli mahdollisesti saatu epäilyttävillä metodeilla. Tuohon aikaan oli nimittäin usein tapana ottaa tutkimuksiin poliisin varastossa tuntemattoman ajan virunutta kannabista.^[10] Koska THC menettää tehoaan ollessaan kosketuksissa hapen kanssa (reaktio vieläpä nopeutuu lämpimissä oloissa ja vielä enemmän suorassa auringonpaisteessa), suhteellisen lyhytaikainenkin kannabiksen tyhjänpanttina varastossa lojuminen huonoissa säilytysoloissa voi saada sen THC-pitoisuudet laskemaan. Käytännössä siis useiden tuon ajan tutkimusten käyttämä kannabis ei välttämättä enää edustanut aitoa käytössä ollutta ainetta. Kaiken lisäksi useimmat tutkimuksista tehtiin metodilla, jossa osa kannabiksen vaikuttavasta aineesta hajoaa jo ennen itse näytteen ottoa.^[11]

Koska tuon ajan käytännöissä on näin ollen ollut todella paljon epävarmuustekijöitä, on täyttä varmuutta tuon ajan kannabiksen ”keskivahvuudesta” lähes mahdotonta saada. Jotkin tuon ajan tutkimukset päätyivät kuitenkin lajikkeista riippuen 2,96% (1970-72), 4-8% (1972), 4% (1979), 3-11% (1980-81) ja 3,5% (1986) keskiarvoihin.^[12] Kaksi viimeaikaista tutkimusta (2000 ja 2010), joissa käytiin läpi takavarikoitujen kannabiserien THC-pitoisuuksia Yhdysvalloissa, päätyvät esittämään jokseenkin epämääräisesti määritellyn ”marijuanan”^[13] keskivahvuuden nousseen 1980-luvun alkupuolen noin 3 prosentista vuoteen 2008 mennessä noin 6 prosenttiin.^[14] ”Sinsemillan” eli siemenettömän (ja siten vahvemman) kukinnon THC-pitoisuudet näissä kahdessa tutkimuksessa sen sijaan olivat nousseet 80-luvun alun 6-7 prosentista noin 11 prosenttiin vuonna 2008.^[15] Luvut ovat siis pitkälti samaa luokkaa kuin jo mainitut Euroopan vuoden 2014 pitoisuudet.

”Kymmenkertaisen vahvuuden” myytin voikin käytännössä siis unohtaa niin 80-luvulla kuin nykypäivänä jo näiden lukujen perusteella, puhumattakaan jo mainituista varsin usein mitatuista huomattavasti korkeammista yli 5-15% pitoisuuksista. ”Alle kahden prosentin pitoisuudet” 80-luvulla (tai edes juuri vuonna 1980) ovatkin siis, kuten odottaa saattaa, pikemminkin valikoivan tilastojen käytön tulosta kuin ajan kokonaiskuvaan perehtynyt näkemys.^[16]

Tähän mennessä on puhuttu vain kannabiksen varsinaisesta kasvimateriaalista, eikä lainkaan ”jatkojalostetuista” kannabistuotteista kuten hasiksesta eli kannabishartsista. Tämä kannabiskukintoakin lähes poikkeuksetta vahvempi tuote tunnettiin luonnollisesti jo 80-luvulla. Hasiksen mitatut THC-pitoisuudet olivatkin odotettavasti kasvimateriaalia huomattavasti korkeammat: jo vuonna 1968 hasiksen keskipitoisuudeksi saatiin eräässä tutkimuksessa noin 8 prosenttia ja vuonna 1972 pitoisuudet vaihtelivat yhdestä 14,3 prosenttiin (mediaanin ollessa 4,82%).^[17] Vuosien 2000 ja 2010 tutkimusten mukaan hasiksen vahvuus on pysynyt vuosikymmenten aikana Yhdysvalloissa pitkälti muuttumattomana.^[18] Niin kutsuttu hasisöljy, joka tiedettiin erityisen vahvaksi jo 1800-luvulla(!), edusti kolmatta (tosin muita huomattavasti harvinaisempaa) kannabistuotteiden kategoriaa, ja sen pitoisuudet olivatkin jo tuolloin erittäin korkeita: 31% (1968, keskiarvo), 13,5% (1974, keskiarvo) ja ylimmillään jopa 40% (1975).^[19] Näiden tietojen pohjalta onkin mahdotonta esittää väitettä, että kannabistuotteet olisivat nykypäivänä millään lailla uudella lailla voimakkaita: jo yli 40 vuotta sitten tunnettiin erittäin vahvoja kannabistuotteita – itse asiassa niin voimakkaita, että jotkin niistä tosiaan olivat jopa kymmenen kertaa keskimääräistä voimakkaampia!

Loppuyhteenveto

Kannabiksen huomattavan voimakkuuden kasvun voidaan yllä olevan perusteella osoittaa olevan suurelta osin virheellinen ja jopa valheellinen väittämä. Kannabiksesta on aina liikkunut vahvempia ja vähemmän vahvoja lajikkeita ja ”jatkotuotteita”. Väitteessä lienee kuitenkin sikäli perää, että nykyinen kannabiksen lainopillinen asema kannustanee mahdollisimman vahvan aineen kasvatukseen, jalostukseen ja myyntiin miedompien lajikkeiden kustannuksella – ilmiö on analoginen alkoholin kieltolain kanssa. Edes tarkoitushakuisimmalla mahdollisella tilastojen käytöllä kannabiksen keskivahvuus ei kuitenkaan ole 80-luvusta kymmenkertaistunut – korkein mahdollinen kerroin olisi pikemminkin 7-8-kertainen, ja todenmukaisempi lukema lienisi jossain 2-4-kertaisen välillä.^[20] Tutkimusten perusteella näin vaikuttaisi myös olevan: kannabiksen keskimääräiset THC-määrät vaikuttaisivat kaikki epävarmuustekijät huomioon ottaen noin kaksin- tai kolminkertaistuneen mittaushistorian aikana.

Samalla on kuitenkin myös otettava huomioon, että täysin ”nykyaikaisia” THC-lukemia saatiin mittauksissa yhtä lailla yleisesti jo yli 40 vuotta sitten. Lisäksi nykyisen kotikasvatuskulttuurin vallitessa on helppo unohtaa, että aiempina vuosikymmeninä Suomessakin oli yleisempää polttaa tänne salakuljetettua hasista täällä kasvatetun kasvimateriaalin sijaan.^[21] Toisin sanoen ennen 2000-lukua käytössä on useimmin ollut lähtökohtaisesti kasvimateriaalia keskimäärin voimakkaampi tuote.

Oikeastaan journalistit jo oivaa suomalaista Päihdelinkki-palvelua käyttämällä olisivat voineet faktansa ennen juttujensa julkaisua helposti tarkistaa:

”Kannabiksen voimakkuuden kasvu: Olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden väitetään aliarvioivan kannabiksen terveysriskejä, koska tutkimukset on tehty nykyistä heikkotehoisempien kannabislaatujen ollessa yleisimpiä. Näyttö kannabiksen muuttumisesta voimakkaammaksi on heikkoa ja jos väite pitäisikin paikkansa, muutoksen vaikutus terveysriskeihin olisi hyvin epävarma, sillä käyttäjät todennäköisimmin muuttaisivat käyttötapaansa siten, että saisivat vain haluamansa vaikutuksen.”^[22]

Onkin huomautettava, kuten Päihdelinkkikin tekee, että vaikka kannabiksen keskimääräinen THC-pitoisuus olisikin huimimmillaan jopa kymmenkertaistunut, tämä ei juuri vaikuttaisi käyttäjään, sillä entistä vahvempi aine tarkoittaa ainoastaan, että tuotetta tarvitsee käyttää entistä vähemmän halutun vaikutuksen saamiseksi. Hyvä analogia tilanteelle on alkoholin nauttiminen: vaikka olutta tuleekin helposti juotua illassa useampi pullollinen, viiniä menee villeimmänkin illan aikana ainoastaan pullollinen – ja väkevämpiä pullollisen juodessaan todennäköisesti löytää itsensä aamulla joko putkasta tai ojan pohjalta, mihin harvemmat tähtäävät. Käytettävän aineen (niin alkoholi kuin kannabiskin) vahvuus määrää hyvin pitkälti sen, miten paljon käyttäjä näkee tarpeelliseksi sitä kuluttaa.^[23] Vahvuuden nousua voisikin varsin osuvasti verrata siihen, että siinä missä ennen juotiin keskiolutta, nyt on opittu arvostamaan vahvempia pienpanimoiden erikoisoluita.

Tästä syystä kannabiksen saaminen laillistetun valvonnan piiriin olisikin varsin perusteltua: kun käytettävän aineen vahvuuden tuntee, sen vahingossa turhan jämäkän annostuksen riski vähenee. Aineen ollessa laitonta esimerkiksi ensimmäistä kertaa ainetta kokeilevat eivät välttämättä voi kannabista ostaessaan olla täysin varmoja käyttämänsä aineen vahvuudesta (myös myyjä saattaa laittomilla markkinoilla olla aineen kannabinoidipitoisuuksien suhteen aivan yhtä tietämätön kuin ostajakin!), mikä johtaa väistämättä epämiellyttäviin käyttökertoihin ja pahimmillaan jopa hälytysajoneuvojen käytännössä turhaan paikalle hälyttämiseen – molemmat lieveilmiöitä, jotka olisivat laillisuudella helposti vältettävissä tai ainakin vähennettävissä.

Käytetyt lähteet
ElSohly MA, Ross SA, Mehmedic Z, Arafat R, Yi B, Banahan BF. “Potency trends of D9-THC and other cannabinoids in confiscated marijuana from 1980–1997.” J Forensic Sci. 2000;45(1):24–30. Ladattavissa ilmaiseksi osoitteessa http://www.datia.org/datia/resources/potencytrends.pdf.

Euroopan huumeraportti: Suuntauksia ja muutoksia 2014. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus, 2014. Käytetty nettiversiota 4.8.2016: http://www.emcdda.europa.eu/system/files/publications/963/TDAT14001FIN.pdf.

Hakkarainen, Pekka & Jussi Perälä & Leena Metso. ”Kukkaa pukkaa – kannabiksen kotikasvatus Suomessa.” Yhteiskuntapolitiikka 76/2 (2011): 148-168. Ilmaiseksi ladattavissa osoitteessa https://julkari.fi/bitstream/handle/10024/102949/hakkarainen.pdf?sequence=1.

Lafrance, Adrienne. ”Was Marijuana Really Less Potent in the 1960s?” The Atlantic, 5. maaliskuuta 2015. Käytetty nettiversiota 4.8.2016:
http://www.theatlantic.com/technology/archive/2015/03/was-marijuana-really-less-potent-in-the-1960s/387010/.

Mehmedic Z1, Chandra S, Slade D, Denham H, Foster S, Patel AS, Ross SA, Khan IA, ElSohly MA. “Potency trends of Δ9-THC and other cannabinoids in confiscated cannabis preparations from 1993 to 2008.” J Forensic Sci. 2010;55(5):1209-17. Ladattavissa ilmaiseksi osoitteessa http://home.olemiss.edu/~suman/potancy%20paper%202010.pdf.

Mikuriya, Tod H. & Aldrich, Michael R. (1988): Cannabis 1988 Old Drug, New Dangers The Potency Question, Journal of Psychoactive Drugs, 20:1, 47-56. Luettavissa ilmaiseksi osoitteessa http://druglibrary.org/schaffer/hemp/general/potency.htm.

¹ [1] ”Entistä vahvempaa kannabista liikkuu myös Suomessa” (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/863387/Entista+vahvempaa+kannabista+liikkuu+myos+Suomessa; http://www.lapinkansa.fi/kotimaa/ti-aamun-verkkonosto-embargo-400-entista-vahvempaa-kannabista-liikkuu-myos-suomessa/; http://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/entista-vahvempaa-kannabista-liikkuu-myos-suomessa/; http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tutkijat-paljastivat-trendin-entista-vahvempaa-kannabista-myos-suomessa/; http://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/entista-vahvempaa-kannabista-liikkuu-myos-suomessa/; http://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/entist%C3%A4-vahvempaa-kannabista-liikkuu-my%C3%B6s-suomessa-1.2038747). Jo juttujen hämmästyttävä samankaltaisuus saa jossain määrin epäilemään journalistien juttujensa taustoitukseen käyttämää aikaa.

[2] THC eli tetrahydrokannabinoli on kannabiksen tärkein psykoaktiivinen ainesosa. Lue lisää esim. Wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tetrahydrokannabinoli.

[3] Näin Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen (European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction, EMCCDA) vuoden 2014 raportin mukaan (sivu 19; Kts. http://www.emcdda.europa.eu/system/files/publications/963/TDAT14001FIN.pdf). Kukinnon vahvuus vaihteli kaikkiaan 3-14% välillä, hasiksen 2-18% välillä. Yleensä Hollanti mainitaan omana saarekkeenaan vahvuuden suhteen, sillä paikallinen ”nederwiet” on keskivahvuudeltaan muita maita korkeampi, jopa 15-16%.

[4] Kts. http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/Documents/Hakuoppaat/Hakuoppaan%20liitteet%202016/Liite_C__Hamppu.pdf (EU); http://www.agr.gc.ca/eng/industry-markets-and-trade/statistics-and-market-information/by-product-sector/crops/pulses-and-special-crops-canadian-industry/industrial-hemp/?id=1174595656066 (Kanada).

[5] Tod H. Mikuriya M.D. & Michael R. Aldrich Ph.D. (1988): Cannabis 1988 Old Drug, New Dangers The Potency Question, Journal of Psychoactive Drugs, 20:1, 47-56. Luettavissa ilmaiseksi osoitteessa http://druglibrary.org/schaffer/hemp/general/potency.htm.

[6] Näin Yle vuonna 2013: ”Marisätkä on jopa kymmenen kertaa vahvempi nyt kuin keski-ikäisten nuoruudessa” (http://yle.fi/uutiset/marisatka_on_jopa_kymmenen_kertaa_vahvempi_nyt_kuin_keski-ikaisten_nuoruudessa/6502015).

[7] Mikuriya & Aldritch, “Cannabis 1988”, 51: ”Sidney Cohen, M.D.. Professor of Psychiatry at UCLA: “. . . material ten or more times potent than the product smoked ten years ago is being used, and the intoxicated state is more intense and lasts longer.””

[8] Mikuriya & Aldrich, “Cannabis 1988”, 50-2. Itse asiassa viime vuosikymmenelläkin on joissain tutkimuksissa saatu samantyyppisiä tuloksia: vuosien 2000-2009 välillä Euroopassa mitattiin kannabiksen/hasiksen vahvuuksia välillä 1-12% ja <0,1-40% (http://www.emcdda.europa.eu/system/files/publications/683/web_INSIGHTS_CANNABIS_350894.pdf, sivu 148).

[9] Mikuriya & Aldrich, “Cannabis 1988”, 47 (”…Cohen (1986) asserted that “the amount of THC [tetrahydrocannabinol] in confiscated street samples averaged 4.1 percent THC during 1984. The sinsemilla varieties were about 7 percent with some samples reaching 14 percent. … Tennant (1986) asserted that the drug of the 1970’s contained one to three percent THC, while that of the 1980’s contained five to 15 percent. … Schick Shadel Health Services drug abuse treatment clinics (Unsigned 1987) now advertise that “marijuana has increased THC content from one percent THC in 1975 to six to fourteen percent THC in 1985 due to hybridization techniques.”), 51 (“In 1975, the range was 1-2.5 percent; samples in the range of 5.0-10.0 percent were not uncommon, and some contained as much as 14.0 percent THC.).

[10] Mikuriya & Aldrich, “Cannabis 1988”, 51.

[11] Näin kertoo Michael Kahn, Massachusetts Cannabis Research-laboratorion johtaja: “Back then the predominant method for quantitation was gas chromatography, which is not quite appropriate for cannabinoid quantitation. This is because [it] heats up the test material before analysis, which also alters the chemical profile—including breaking down the THC molecule.” Kts. haastattelu http://www.theatlantic.com/technology/archive/2015/03/was-marijuana-really-less-potent-in-the-1960s/387010/. Näin ollen nykyään mahdollisesti saatavat korkeammat lukemat saattavat osittain johtua myös parantuneista mittaustekniikoista.

[12] Mikuriya & Aldrich, ”Cannabis 1988”, 52.

[13] ”Marijuanaksi” laskettiin tutkimuksessa käytännössä kaikki muu kasvimateriaali lukuun ottamatta ”sinsemillaa” eli siemenetöntä kukintoa; kts. määritelmä ElSohly et al., ”Potency Trends…1980-1997,” 24: ”Marijuana: Samples classified under the general type of marijuana are found usually in three forms: i) Loose marijuana: when samples are received in the form of loose cannabis plant material with leaves, stems and seeds. ii) Kilobricks: cannabis compressed in the form of a kilobrick (classical Mexican packaging) with leaves, stems and seeds. iii) Buds: cannabis in the form of buds or flowering tops of the female plant.” Tämä on hankalaa sikäli, että esimerkiksi hamppukasvin varsi, joka “marijuanaan” on mitä ilmeisimmin laskettu mukaan, ei juurikaan sisällä THC:tä. Tutkimuksesta ei selviä tarkemmin, miten paljon esimerkiksi tällaista käytännössä päihdekäyttöön kelpaamatonta materiaalia otoksissa oli mukana. Tämä hankaloittaa myös tulosten käytettävyyden ja pätevyyden arviointia.

[14] ElSohly et al., ”Potency Trends…1980-1997,” 24, 26, 28; ja Mehmedic et al., “Potency Trends…1993-2008,” 1211-12.

[15] ElSohly et al., ”Potency Trends…1980-1997,” 24, 26, 28; ja Mehmedic et al., “Potency Trends…1993-2008,” 1211-12.

[16] Suomalaislehtien väite ”…vuonna 1980 vähemmän kuin kaksi prosenttia THC:tä” saattaa olla peräisin juuri ElSohly et al.:in tutkimuksesta (”Potency Trends…1980-1997,” 26), jossa vuoden 1980 ”marijuanan” keskipitoisuudeksi on merkitty epäilyttävän alhainen 1,24% (1981 määrä oli 1,83%). Vuonna 1982 THC-pitoisuus olikin jo ”noussut” 80-luvun ja 90-luvun alun perustasolle noin 3 prosenttiin. Näiden kahden vuoden otokset ovatkin huomattavan pieniä – esimerkiksi ”sinsemillan” määrä otoksissa vaikuttaisi olevan suuresti yliedustettu – ja lienee hyvin luultavaa, että näiden vuosien metodeissa on ollut jotain vikaa. Itse asiassa on varsin mielenkiintoista, että vuosien 1980-81 kaikkien kasvituotteiden (mukaan luettuna myös käytännössä kuituhampuksi luokiteltava ja siten pitkälti keinotekoisesti keskiarvoa laskeva ”ditchweed”) keskivahvuus oli 2,06% – siis yli lehdissäkin esiintyneen väittämän!

[17] Mikuriya & Aldrich, ”Cannabis 1988”, 51. Myös hasiksen suhteen täytyy muistaa, että sen THC-pitoisuus tippuu kukinnon tavoin huonoissa säilytysoloissa.

[18] ElSohly et al., ”Potency Trends…1980-1997,” 24; ja Mehmedic et al., “Potency Trends…1993-2008,” 1211.

[19] Mikuriya & Aldrich, ”Cannabis 1988”, 48, 51-2. On vahvoja todisteita siitä, että jo 1800-luvulla Intiassa tunnettiin erittäin voimakkaita kannabistuotteita, niin kukintona kuin ”jatkojalostettuinakin”; kts. Mikuriya & Aldrich, ”Cannabis 1988”, 48-9. Näiden tuotteiden THC-pitoisuutta ei ymmärrettävistä syistä kyetty kuitenkaan mittaamaan, sillä THC eristettiin vasta vuonna 1964, minkä jälkeen pitoisuuksien tarkka mittaaminen on ollut mahdollista. Varsinkin ”hasisöljyn” vahvuuden voi kuitenkin olettaa olleen todella korkea.

[20] Semantiikan puolesta väite saattaa toki osittain ollakin tosi: tarjolla on tosiaan entistä vahvemmiksi jalostettuja lajikkeita, mutta näiden saatavuus on edelleen varsin marginaalista.

[21] Hakkarainen & Perälä & Metso, ”Kukkaa pukkaa”, 4-5.

[22] Kts. http://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/pikatieto/kannabis. Käytetty 4.8.2016.

[23] Toinen tärkeä huomio on kannabiksen polttotavan kulttuurinen ero Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä: siinä missä Yhdysvalloissa on ollut tapana polttaa pelkkää kannabista, Eurooppalaisessa käyttökulttuurissa on yleisesti ollut tapana polttaa kannabis tupakan seassa.