Toimitus

Verkkolehti Loharin toimitus

Tutustu iloiseen porukkaamme täällä.

Verkkolehti Lohari on vuodesta 2016 toiminut itsenäinen ja sitoutumaton verkkolehti, joka pyörii Vihreä Lohikäärme -yhteisön voimin. Tarkoituksemme on levittää kannabistietoutta, todellista kannabisuutisointa maailmalta sekä uusia tutkimustuloksia lääkekannabiksen suhteen, sillä miltei kaikki edellämainittu on Suomen valtamedioista demonisoinnin takia sensuroitu.

Kyseessä on siis suomenkielisen kannabistiedon levittäminen puhtaasti talkoovoimin ja vaikka teemme parhaamme taataksemme korkealaatuista tekstiä, emme edusta journalismia sanan varsinaisessa merkityksessä. Koemme pikemminkin tekevämme välttämätöntä työtä, jonka tulisi olla niiden tahojen vastuulla jotka ovat maassamme kovaan ääneen totuuden airueiksi julistautuneet. Valitettavasti näin ei vielä ole ja kannabiksen suhteen uutisointi on vääristeltyä, tunnepohjaista propagandaa joka manipuloi yleistä mielipidettä Julkisen sanan neuvoston ohjeistuksen vastaisesti.

Suurin osa artikkeleistamme on melko suoria käännöksiä maailmalta, mutta julkaisemme myös omia uutisiamme sekä hyödyllistä tietoa sisältäviä some-sissiemme kirjoittamia artikkeleita. Olemme juuri aloittaneet toimintamme joten homma tulee kehittymään ja paranemaan nopeaa vauhtia.

Antoisia lukuhetkiä aamukahvin ja Verkkolehti Loharin parissa!

TOIMITUS

Tuomas Karhunen

Perustaja, päätoimittaja
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Praesent mattis nec nisi non luctus. Donec aliquam non nisi ut rutrum. In sit amet vestibulum felis, id aliquet ipsum. Vestibulum feugiat lacinia aliquet.

  • Design & UX 50%
  • Web Programming 80%
  • Internet Marketing 10%

Joni Heikkilä

Lead Graphic Designers

  • Photoshop 85%
  • After Effects 70%
  • Illustrator 50%

Mitch Skolnik

Community Manager

  • Customer Happiness 80%
  • Tech Support 30%
  • Community Management 50%

Juha

Koodaus, ohjelmointi
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Praesent mattis nec nisi non luctus. Donec aliquam non nisi ut rutrum. In sit amet vestibulum felis, id aliquet ipsum. Vestibulum feugiat lacinia aliquet.

  • Design & UX 50%
  • Web Programming 80%
  • Internet Marketing 10%

Kenny Sing

Lead Graphic Designers
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Praesent mattis nec nisi non luctus. Donec aliquam non nisi ut rutrum. In sit amet vestibulum felis, id aliquet ipsum. Vestibulum feugiat lacinia aliquet.

  • Photoshop 85%
  • After Effects 70%
  • Illustrator 50%

Mitch Skolnik

Community Manager
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Praesent mattis nec nisi non luctus. Donec aliquam non nisi ut rutrum. In sit amet vestibulum felis, id aliquet ipsum. Vestibulum feugiat lacinia aliquet.

  • Customer Happiness 80%
  • Tech Support 30%
  • Community Management 50%

Älä epäröi ottaa yhteyttä

If you are interested in working together, send us an inquiry and we will get back to you as soon as we can!

Kirjaudu Lohariin

Lohari-pisteet

Kirjaudu sisään nähdäksesi pistesaldosi.

Keskustelu