Rosin Tech – Kuinka tehdä kannabishartsia ilman liuottimia

Rosin Tech – Kuinka tehdä kannabishartsia ilman liuottimia

Advertisement

Vastuuvapauslauseke: Artikkelin kirjoittaja ja julkaisija eivät millään tavalla tarkoita tällä artikkelilla kannustaa sen lukijoita rikolliseen toimintaan, vaan ainoastaan lisäämään tietoisuutta maailmalla käytetyistä erilaisista turvallisista kannabiksen työstämistavoista.


Kannabiksen lääkekäytössä ja usein potilaan toleranssin kasvaessa tai haastavan oireenkuvan hoidossa tulee toisinaan vastaan se ongelma, kuinka optimoidulla tavalla voidaan annostella suurempia määriä kannabinoideja turvallisesti ja ilman suurta vaivannäköä, tarvikkeita ja erikoistyökaluja.

Viime aikoina eräs kannabiksen konsentroimisen tekniikka on kerännyt alati kasvavaa suosiota varsinkin kannabiksen käytön sallivilla alueilla. Tämän tekniikan ympärille ollaan jo perustettu kokonaisia yrityksiä, tuotesarjoja ja palveluita. Kyseessä on ns. ”Rosin Tech” -tekniikka joka juontaa juurensa samasta käytännöstä kuinka viuluhartsia tehdään männyn pihkasta. Tätä ”kannabishartsia” saadaan altistamalla kannabiksen emikukinto suurelle määrälle painetta ja lämpöä eli lämpöprässäämällä. Tuloksena kannabiksen emikukinnon sisältämät trikomien päät murtuvat kovan paineen alla ja vuotavat sisältämänsä vahamaisen nesteen pois kasvimassasta. Tämä neste sisältää lähes yksinomaan kannabinoideja, terpeenejä ja eteeristä öljyä. Tyypilliset THC:n vahvuusmittaustulokset ovat vaihdelleet välillä 50% – 70% mutta ei ole epätavallista, että erityisen voimakkaasta kasvimateriaalista saadut vahvuustulokset ylittävät jopa 70% pitoisuuden.

Kannabishartsin pienimääräinen tuottaminen kotioloissa ei vaadi mitään erikoisvälineistöä. Yksi sen suurimmista eduista on, että sen tekeminen ei vaadi minkäänlaisia räjähdys- ja palovaaraa aiheuttavia liuottimia. Tämä on turvallinen prosessi josta saatu lopputuote sisältää vain kasvimassan omia yhdisteitä, jolloin se on puhtainta mahdollista ja lääke- tai viihdekäyttäjälle terveellisin vaihtoehto. Lopputuotteena saatava hartsi voidaan hyörystää sille soveltuvalla välineistöllä tai vaikka sekoittaa kevyen lämmön kanssa syötävään öljyyn (kookosöljy, oliiviöljy tms.) ruoanlaitossa.

1. Tarvittava välineistö

1 tools

Hiustensuoristin jossa säädettävä lämpötila. Alimman lämmön tulisi olla 140°C – 150°C. Keraamiset lämpöelementit saattavat murtua paineen alla mutta muutoin soveltuvat prosessiin.

Pikapuristin. Puristusvoima tulisi olla 200 kg – 300 kg. Erittäin suuret puristusvoimat saattavat vahingoittaa hiustensuoristinta, jolloin olisi suositeltavaa käyttää vikavirtakytkintä yhdessä hiustensuoristimen kanssa

Laadukasta silikonipinnoitettua leivinpaperia. Leikkaa noin 10 cm x 10 cm arkkeja.

Jokin soveltuva puikko kannabishartsin keräämistä varten. Kuvassa katkaistu ohut sukkapuikko johon tehty varsi ilmastointiteipillä ja kumilenkillä. Idea tässä on pyörittää puikkoa kannabishartsissa joka sitten takertuu ja kerääntyy puikon ympärille.

Kannabiksen emikukintoa. Parhaimman tuloksen saavuttamiseksi kannattaa valita kukinnosta parhaimmat palat, joissa on silminnähtävästi runsaasti trikomeita. Rutikuivasta kukinnosta on huomattavasti vaikeampaa lämpöpuristaa hartsia joten olisi suositeltavaa että kukinnon suhteellinen kosteus olisi välillä 50% – 65%.

2. Purista kannabiksen emikukinto sormin tiiviiksi palloksi

2 pre pressed bud

Poista kukinnosta mahdolliset suurimmat varret ja pyri puristamaan siitä hieman pienemmän kokoisen kuin mitä käyttämäsi hiustensuoristimen lämpöelementin leveys on.

3. Aseta esipuristettu kukinto taitetun leivinpaperin väliin kuvan osoittamalla tavalla 3 folding to parchement

4. Aseta hiustensuoristin päälle ja säädä se sen tavoitelämpötilaksi 140C – 150C

4 pressing

Kun tavoitelämpötila on saavutettu, aseta kannabiksen emikukinto taitetun leivinpaperin kanssa hiustenkuivaimen lämpöelementtien väliin ja purista pikapuristimella noin 10 sekunnin ajan. Koska puristusvoima on huomattava, on suositeltavaa käyttää turvallisuuden vuoksi vikavirtasuojakytkintä laiterikon varalta. Käytettävä lämpötila ja puristusaika voivat vaihdella mutta kokemusperäinen tieto on osoittanut, että pienemmät lämpötilat ja suuremmat puristusajat johtavat parempaan ekstraktioon. Erittäin pitkät, runsaasti yli 10 sekunnin puristukset johtavat todella tahmeaan vahaan jota on huomattavasti hankalampaa työstää.

5.  Tuore lämpöpuristettu kannabishartsi näyttää tältä

5 rosin extract

Anna sen jäähtyä hetki, halutessasi voit taittaa leivinpaperin ja asettaa sen vaikka kylmän jääpalakipon alle viilentymään.

6. Lämpöpuritettu kannabiksen emikukinto

6 flat buds

Kertaalleen puristettu kannabiksen emikukinto näyttää tältä.

7. Taita pannukakuksi puristetun kukinnon kasvimassa keskeltä kahtia ja puolikkaat toisiensa päälle ja aseta se uuden leivinpaperin väliin kuten kuvassa 3

7 second press

Toista lämpöpuristus. Tällä kertaa purista 10 – 15 sekunnin ajan.

8. Kerää lämpöpuristettu kannabishartsi

8 gathering

Pyörittämällä ohutta puikkoa hartsissa, se kerääntyy takertumalla itsensä ympärille ja tällätavalla keruu on vaivatonta.

9. Kerätty hartsi näyttää tältä

9 all done

Nyt voit käyttää leivinpaperia apuna ja poistaa hartsin puikosta. On suositeltavaa antaa hartsin ”levätä” muutama päivä vaikka jääkaapissa jotta sen käsiteltävyys paranee. Tällöin sen leikkaaminen ja annostelu esim. vaporisaattoriin helpottuu eikä hartsi ole aivan yhtä tahmeaa.

PRO TIP: Säilytä lämpöpuristuksessa käytetyt emikukinnot myöhempää käyttöä varten. Niissä on vielä puristuksen jälkeekin jonkinverran kannabinoideja ja ne voidaan vielä imeyttää öljyyn tai muuhun soveltuvaan pohjaan.

Avainsanat: , ,

Tuomas Karhunen tykkää tästä


Advertisement

Tietoa kirjoittajasta

Jätä kommentti

Ole ensimmäinen kommentoija!

Ilmoita
avatar
wpDiscuz

Kirjaudu Lohariin

Lohari-pisteet

Kirjaudu sisään nähdäksesi pistesaldosi.

Keskustelu

  • Jyuni kirjoitukseen Ranska lieventää kannabiksen käytöstä annettavia rangaistuksia: “Kiitos Tuomas kun jaksat suomentaa artikkeleita ja tehdä mielettömän hyvää työtä meidän sairaiden ja muiden puolesta! Annat toivoa paremmasta huomisesta…22. lokakuuta 2017 kello 18:19
  • Ruskea Kyanne Michelle kirjoitukseen Lääkekannabis: 7 väärinkäsitystä CBD:stä: “"Olen täällä ilmaisemaan syvästi lämpimät kiitokseni Rick Simpsonin hamppuöljylle, jonka saan Rick Simpsonilta. Olen nyt jättänyt terveellistä elämää viimeisen vuoden…22. lokakuuta 2017 kello 03:12
  • Jyuni kirjoitukseen Miltä tuntuu polttaa paljon CBD:tä sisältävää kannabislajiketta, jossa on matala THC-pitoisuus?: “Itse kokeillut yhdysvalloissa lääkekannabikseksi luokiteltua cbd lajiketta (lajiketta en ikävä kyllä muista muistiheikkona). Ei ahdistanut niinkuin yleensä on tehnyt thc…21. lokakuuta 2017 kello 17:06
  • KamalaKipu kirjoitukseen Hanna, 25 vuotta: “Kyynel tuli silmiin tuota lukiessa. Tuntuu pahalta, että Suomessa ollaan tilanteessa, jossa kivuista kärsivä ei saa apua lääkäreiden tietämättömyyden tai…5. elokuuta 2017 kello 13:26
  • KamalaKipu kirjoitukseen Analyysi: Päihdetyöntekijöiden asiantuntemus vaakalaudalla: “"Ihan sama". Tyypillinen asenne ihmiseltä, joka on yhteiskunnan järjestämässä suojatyöpaikassa. Nykypäivän mediakin on niin hampaatonta, että mitään ei kyseenalaisteta tai…28. heinäkuuta 2017 kello 21:06
Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Saat kerran kuussa sähköpostia suoraan Loharilta, joissa kilpailuja, arvontoja sekä mielenkiintoista kannabis-asiaa!

Onneksi olkoon, uutiskirje on tilattu!