Naisyrittäjät kannabis-kultaryntäyksen aallonharjalla

Naisyrittäjät kannabis-kultaryntäyksen aallonharjalla

Jane West emännöimässä yhtä hänen syötävien kannabistuotteiden tapahtumaansa. Kuvaaja: Cyrus McCrimmon (Denver Post)

Avainsanat: ,

Jokainen, jolla on käsitys kannabiksen liiketoiminnan kasvamisesta, ymmärtää että tulevaisuudessa tämä hetki nähdään samanlaisena kuin aika juuri ennen suurta kultaryntäystä. Kultäryntäys pääsi huippuunsa ja lopulta hävisi, mutta siinä kannabisteollisuuden kohtalo on erilainen.

Kummassakin tapauksessa yrittäjät aloittavat toimintansa ennakoivasti ja tulevaisuutta ajatellen, jolloin juuri he menestyvät. Villin lännen liikemiehet menestyivät toimittaessaan kivivasarat, lapiot ja farkut kultaryntäyksen malminetsijöille.

Nykypäivän yhtäläisyyden voi tähän löytää naisyrittäjien maailmasta.

Coloradolainen Jane West on lähestynyt kannabisteollisuutta toimiessaan pari vuosikymmentä pitopalveluissa. Hän on varma, että ”tyypin A naiset hyötyvät kannabiksesta kieltolain loppuessa”. Hän ei puhu hyödyistä, joita saamme viihteellisessä tai lääkinnällisessä tarkoituksessa kannabiksesta, vaan taloudellisesta ja liiketoiminnallisesta potentiaalista kasvin suhteen. West ei tuntenut vuoden 2013 kannabisteollisuuden henkilöitä, joten hän sisälsi kannabiksen pitopalveluihinsa.

Red Rockin kuuluisassa “High Note”-tapahtumassa, jonka tuotto annetaan Coloradon sinfoniaorkesterille, kerättiin neljäsosa miljoonaa dollaria, jolloin tapahtuma muuttui liian kuuluisaksi ollakseen laillinen. Ongelmia tuli lippujen myynnistä ja vakuutuksista, jotka vaikeuttivat tämänkaltaisten tapahtumien jatkoa. Ristiriitaiset sopimusehdot näyttivät kannabisapteekkien ongelmilta tavallisissa pankkipalveluissa.

West siirtyi perustamaan Women Grow -järjestön, joka nykyään kukoistaa 30 000 jäsenen voimin neljässäkymmenessä eri kaupungissa. ”Tämä järjestö keskittyy naisiin johtajina”, West vakuuttaa. ”Tässä heijastuu Amerikan talouden moninainen kirjo, jonka eteen on tehty paljon töitä muuttaessamme perinteistä kannabiksen liiketoiminnan rakennetta.”

Hänen eponyymistä brändistään tulee ”laillinen elämäntapa -brändi”. West katsoo neuvokkaasti “orastavia markkinoita”, tarkoittaen naisia ilman kannabiskokeiluja tai naisia, jotka ovat olleet viisi vuotta ilman kokeiluja. Mainostamalla lisääntyvää todistusaineistoa siitä, että kannabis on alkoholia terveellisempi vaihtoehto, West on astunut näille orastaville markkinoille menestyksekkäästi.

Hän on ottanut mallia ”ilmaisilta” nettimarkkinoilta tarjoamalla ilmaisen e-kirjan, joka kertoo ”miksi kannabista tulisi lisätä kehoon, eikä huuhtoa siitä pois”. Westin brändi ei ole ainoa naiskeskeinen yritys kannabiksen maailmassa. Myös Whoopi Goldberg laukaisi tuotesarjan syötäviä kannabistuotteita kuukautiskipujen helpottamiseen (lue Loharin artikkeli aiheesta täällä).

Kotisivuillaan Jane West tarjoaa tuotteita aina hamppuöljy-sitruuna-unelma-sokeri-kuorinta-aineista ’golf-setteihin’, joihon kuuluu kolme erilaista numeroitua, avattavaa säilytyspalloa ja pari kertakäyttöistä ’tiitä’. West toteaa: ”Ammattilaiset tietävät vaihtoehtojen olevan elämän mauste, joten kolmea erilaista lajia tarvitaan kentällä”. Hän on yhteistyössä fiksun suunnittelutoimiston kanssa, joka on suunnitellut mm. tyylikkäät kannabisaiheiset Rabbit-viinipullonavaaja-varastonimikkeet.

Ottaen huomioon hänen visionsa liiketoiminnan innovatiivisesta tulevaisuudesta, ei voi yllättyä siitä, että West on yksi tulevan Further Future -kokouksen vakuuttavaa puhujakaartia. Kokoukseen osallistuu suuri määrä merkittäviä henkilöitä. West näkee kokouksen mahdollisuutena organisoida joitakin tutkimustapahtumia, joissa aisteja kevennetään kannabiksella, eikä sumenneta alkoholilla.

West pyrkii kovasti korjaamaan yleisiä vääriä käsityksiä kannabiksen käytöstä. Esimerkkinä hän annostelee hyvin pieniä määriä kannabista kahviinsa, ja hän uskoo muidenkin tekevän samaa kunhan saavat oppia asiasta. Pienet annokset ovatkin Westin mielestä yksi kannabiksen avainominaisuus.

”Mikään ole muuttunut Tommy Changin pidätyksestä hänen myydessään bongia Penssylvaniassa. Brändien luonti on tehokas keino tiedottaa ihmisiä kannabiksesta ja korjata vanhentuneita käsityksiä sen ympärillä.”

West voimaannuttaa suuren joukon naisia, jotka selvästi ajattelevat samoin.


Käännetty vapaasti Forbesin 31.3.2016 julkaisemasta artikkelista: http://www.forbes.com/sites/bradauerbach/2016/03/31/women-grabbing-picks-and-shovels-in-the-cannabis-gold-rush-jane-west/#4354154329d4

 

Tilaa uudistunut Lohari-uutiskirje!

Tilaa uudistunut Lohari-uutiskirje!

Saat kerran kuussa sähköpostia suoraan Loharilta, joissa kilpailuja, arvontoja sekä mielenkiintoista kannabis-asiaa!

Uutiskirjeen tilaus onnistui!

Tietoa kirjoittajasta

Omat Lohari-pisteet

Kirjaudu sisään nähdäksesi pistesaldosi.

Viikon kysymys

Ketkä valehtelevat Suomessa kannabiksesta eniten?




Kysymys voimassa loppuviikon, tulokset nähtävillä ensi viikon ajan.

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppaneita

Seuraava podcast-lähetys vasta ensi viikon perjantaina, 10. helmikuuta: vieraana Piraattipuolueen Jiri Keronen!

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Saat kerran kuussa sähköpostia suoraan Loharilta, joissa kilpailuja, arvontoja sekä mielenkiintoista kannabis-asiaa!

Onneksi olkoon, uutiskirje on tilattu!