Kolumbia laillistaa lääkekannabiksen

Kolumbia laillistaa lääkekannabiksen

Advertisement

Kesäkuun 1. päivä Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos allekirjoitti kannabiksen lääke- ja tutkimuskäytön sallivan lain, ja uuden lain myötä Kolumbiasta tulee neljäs ja viimeisin Etelä-Amerikan maa joka on laillistanut lääkekannabiksen.

Kolumbia on tasaisesti höllentänyt huumelakejaan viime vuosikymmenten ajan, ja kolumbialaiset jo ovat pitkään saaneet pitää hallussaan pieniä määriä miltei mitä tahansa huumausainetta ilman rikossyytteen uhkaa – kongressin hyväksymän ”persoonallisuuden vapaan kehittämisen” perusteella. Lait jättävät kuitenkin paljon tulkinnanvaraa ja tämä on luonut myös epäselviä tilanteita ja hämmennystä.

Viime vuoden joulukuussa presidentti Santos allekirjoitti määräyksen lääkekäytön laillistamisesta jonka kongressi hyväksyi. Monet kolumbialaiset senaattorit haluaisivat laillistaa jopa kannabiksen viihdekäytönkin kokonaan. Presidentin mukaan muutokset huumausainelainsäädännössä “edustavat isoa edistysaskelta, joka laittaa Kolumbian sairauksia vastaan käytävän taistelun etujoukkoon”.

Lääkekäytön laillistaminen hyväksyttiin myös Kolumbian senaatissa äänin 37 – 19 mutta maan perustuslakituomioistuimen täytyy vielä virallistaa asia. Teoriassa tuomioistuin voi vielä kääntää presidentin määräyksen mutta tämä on erittäin epätodennäköistä.


Lähde: http://www.marijuana.com/blog/news/2016/06/colombia-becomes-latest-south-american-country-to-legalize-medical-marijuana/

Avainsanat: , , , , ,


Advertisement

Tietoa kirjoittajasta

Loharin päätoimittaja on hajamielinen perfektionisti ja työnarkomaani. Hän lukee kaikki julkaistavat jutut, tekee viimeisen tarkistuksen kieliasuun ja vastaa julkaisun linjanvedoista.

(Klikkaa tästä Tuomaksen Lohari-profiiliin.)

Jätä kommentti

1 kommentti kirjoitukseen "Kolumbia laillistaa lääkekannabiksen"

Ilmoita
avatar
Järjestä:   uusin | vanhin | eniten tykkäyksiä
Asianomistaja
Vieras

Jälleen hyviä uutisia ja kannabiksen vapautuminen maailmalla sen kuin vain jatkuu! Tosin onhan se kovin merkillistä että Kolumbian senaatissa oli jopa 19 oli kannabiksen lääkekäytön sallimista vastaan.

wpDiscuz

Kirjaudu Lohariin

Lohari-pisteet

Kirjaudu sisään nähdäksesi pistesaldosi.

Keskustelu

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Saat kerran kuussa sähköpostia suoraan Loharilta, joissa kilpailuja, arvontoja sekä mielenkiintoista kannabis-asiaa!

Onneksi olkoon, uutiskirje on tilattu!