Kannabista tutkitaan PTSD:n hoitokeinoksi

Kannabista tutkitaan PTSD:n hoitokeinoksi

Arizonan pääkaupunki Phoenix tulee olemaan toinen kahdesta sijainnista ensimmäisille kliinisille tutkimuksille lääkekannabiksen käytöstä post-traumaattisen stressihäiriön eli PTSD:n hoidossa.

76 Yhdysvaltain armeijan sotaveteraania, joita muut hoitokeinot eivät auta, tulevat satunnaisesti testaamaan neljää eri kannabislajiketta. Puolia potilaista hoidetaan Phoenixissa, toista puolta hoidetaan Johns Hopkins Universityssä Baltimoressa.

Entinen Arizonan yliopiston tutkija tri. Sue Sisley on määrätty Phoenixin tutkimuksen johtoon. Tutkimuksessa aiotaan kerätä tietoa poltetun kannabiksen riskeistä, hyödyistä ja suositellusta annoksesta.

Kannabis on turvallisempi vaihtoehto nykylääkkeille, sanoo kalifornialaisen MAPS:in (Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) viestintä- ja markkinointijohtaja Brad Burge. “Veteraaneille ja muille PTSD-potilaille määrätään opiaatteja joista he tulevat riippuvaisiksi, ja monet myös lääkitsevät itseään alkoholilla ja kärsivät lisäksi alkoholiriippuvuudesta”, Burge sanoi.

Coloradon osavaltio (CDPHE) on avustanut tutkimusta sponsoroivaa MAPS:ia 2,2 miljoonalla dollarilla. Kyseessä on ensimmäinen Yhdysvaltain huumepoliisi DEA:n sekä Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston hyväksymä tutkimus, jolla poltettavaa kannabista pyritään saamaan reseptilääkkeeksi.

Toimittaja: Tuomas Karhunen

Käännetty 22.4.2016 julkaistusta artikkelista:
http://science.kjzz.org/content/296177/phoenix-will-be-site-study-medical-marijuana-treatment-vets-ptsd

Tuomas Karhunen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *