Carl Saganin kuuluisa kannabisessee suomennettuna

Carl Saganin kuuluisa kannabisessee suomennettuna

Kuuluisa yhdysvaltalainen tähtitieteilijä Carl Sagan kirjoitti vuonna 1969 salanimellä ”Mr. X” ainakin englanninkielisessä kannabiskeskustelussa hyvin kuuluisan esseen, jossa hän kävi läpi oman pilvenpolttonsa vaikutuksia ja siitä saamiaan oivalluksia ja kokemuksia. Sagan oli kuolemaansa saakka erittäin kuuluisa ennen kaikkea tieteen kansantajuistajana, ja monessa mielessä tämä näkyy myös hänen (useimmiten) hyvin ymmärrettävässä ja mukaansatempaavassa kirjoitustyylissään. Alla oleva essee julkaistiin kahden vuoden kuluttua tieteellisessä julkaisussa Marijuana Reconsidered (1971, suomeksi jotakuinkin ”Marijuanan uudelleenarviointi”).[1] Kirjaa pidetään yleisesti tieteellisen kannabiskeskustelun klassikkoteoksena.

Saganin klassikkoesseetä ei kuitenkaan tähän päivään ole tietääkseni suomennettu kokonaisuudessaan. Muutamia otteita esseestä on voinut lukea aiemmin jo Kannabisuutisten nettisivuilta,[2] mutta koska koko esseen voima jää pelkkien lyhyehköjen sitaattien kautta varsin heikoksi, olen nähnyt tarpeelliseksi kääntää esseen parhaan kykyni mukaan kokonaisuudessaan myös jo suomennetuilta osiltaan. Käännöksiä kuitenkin voi ja kannattaakin vertailla keskenään.[3] Jokaisen kynnelle kykenevän tulisi luonnollisesti mieluiten lukea teksti alkuperäiskielellään englanniksi (http://marijuana-uses.com/mr-x/). Kyseiseltä sivulta kannattaa lukea myös muita sinne koottuja esseitä kannabiksesta ja sen käyttökokemuksista.

Saganin näkemykset kannabiksesta ovat huomattavan (elleivät jopa yllättävän) positiiviset. Tekstistä ei kuitenkaan välity ylenmääräistä kiihkomielisyyttä ainetta kohtaan, vaan pikemminkin erittäin pitkälle pohdittu ulostulo omista käyttökokemuksista. Sagan vannoikin koko elämänsä äärimmäisen tiukan rationalismin nimiin, mikä näkyy ja kuuluu myös itse esseessä. Tietyssä mielessä kirjoitus toimiikin myös pienenä kurkistuksena Saganin pään sisään, henkilön kaikkein intiimeimmille alueille. Myös kannabisesseessään Sagan on selvän rationaalinen, joissain kohdin suorastaan liiallisuuksiin saakka. Useimmat näkemykset, sikäli kuin ne eivät koske pelkkiä subjektiivisia kokemuksia, on myös perusteltu esseemitan sallimissa rajoissa.

Käännöksestä nyt löytyvät alaviitteet eivät kuulu alkuperäiseen tekstiin, vaan ne on lisätty tekstiin kääntäjän toimesta. Alaviitteiden tarkoituksena on sekä selventää mahdollisesti hankalasti avautuvia kohtia että antaa käytännöllisiä linkkejä aiheista enemmän kiinnostuneille.
Kääntäjä toivottaa kaikille lukijoille antoisia lukuhetkiä!

”Mr. X” kannabiksesta:
Kaikki alkoi kymmenisen vuotta sitten. Elämässäni oli koittanut huomattavasti rauhallisempi kausi, jolloin saatoin kokea elämässäni olevan muutakin kuin tiede. Tämä kausi merkitsi minulle sosiaalisen tietoisuuteni ja ihmisrakkauteni heräämistä, ja olin tuohon aikaan avoin uusille kokemuksille. Olin tutustunut joukkoon ihmisiä, jotka polttivat kannabista, joskin satunnaisesti – mutta ilmiselvällä mielihyvällä. Ensi alkuun olin haluton ottamaan osaa tähän nautintoon, mutta heidän kokemansa ilmeinen euforia sekä se tosiasia, että kannabiksen polttoon ei liittynyt fysiologista riippuvuutta, saivat minut lopulta itsekin kokeilemaan kannabiksen polttoa.

Ensimmäiset kokemukseni olivat täydellisiä pettymyksiä: en tuntenut minkäänlaisia vaikutuksia, ja aloinkin leikkisästi kehittää erilaisia hypoteeseja kannabiksen väitetyistä vaikutuksista puhtaana placebona, joka toimi pikemminkin esiodotusten ja hyperventilaation tuloksena kuin todellisten kemiallisten reaktioiden ansiosta. Suunnilleen viiden tai kuuden toimimattoman kokeilun jälkeen ystäväni sohvalla hiljaa maatessani jotain kuitenkin tapahtui. Olin tarkastelemassa huonekasvin (ei kannabis!) kattoon luomia varjoja, kun yhtäkkiä tajusin tutkailevani yksityiskohtaista Volkswagenin pienoismallia, jonka varjot kattoon selvästi muodostivat. Olin erittäin skeptinen tätä havaintoani kohtaan ja aloinkin etsiä ”varjo-Volkswagenista” epäjohdonmukaisuuksia aitoon nähden. Auto oli kuitenkin kaikkinensa edessäni pölykapseleita, rekisterikilpeä, kromausta ja jopa pientä takaluukun avaavaa kahvaa myöten. Kun sitten suljin silmäni, hämmästyin nähdessäni elokuvan pyörivän silmäluomieni takana. Yhdessä välähdyksessä eteeni aukeni yksinkertainen maalaisnäkymä punaisine maataloineen ja sinisine taivaineen. Keltainen polku mutkitteli vihreiden kukkuloiden taa horisonttiin, jota koristivat siellä täällä pilvenhattarat… Välähdys, ja sama näkymä aukeni eteeni: oranssi talo, ruskea taivas, punaiset pilvet, keltainen polku, violetit pellot… Välähdykset seurasivat toisiaan sydämenlyöntieni tahdissa ja joka kerta näin saman idyllisen maiseman, mutta eri väreissä – värien sävyt olivat äärimmäisen syvät, mutta keskinäisiltä suhteiltaan hämmästyttävän harmoniset. Tuosta kokeilusta lähtien olen poltellut silloin tällöin ja nauttinut jokaisesta kerrasta perin pohjin. Kannabis voimistaakin selvästi polttajansa piileviä kykyjä ja herkkyyksiä, ja tuottaa joitain vielä mielenkiintoisempia vaikutuksia, kuten tulen alla kuvailemaan.

Muistan toisenkin aikaisen visuaalisen kannabiskokemukseni, jossa katselin kynttilän liekkiä ja huomasin liekin keskustassa täydellisen välinpitämättömästi seisovan mustahattuisen ja –viittaisen espanjalaisen herrasmiehen – saman, jonka kuva koristaa Sandeman-sherrypullon kylkeä. Tuleen tuijottaminen pilvessä onkin, sivumennen sanoen, poikkeuksellisen koskettava ja kaunis kokemus – erityisesti katsottuna ympäristönsä heijastavan prismakaleidoskoopin läpi.

Haluan kuitenkin tähdentää, etten missään vaiheessa uskonut näkemieni asioiden ”todella” olevan olemassa. Olin tietoinen, ettei katonrajassa komeillut Volkswagenia, eikä kynttilän liekissä todella asustanut tulenkestävää pikkumiestä. En koe näissä näyissä kuitenkaan olevan mitään ristiriitaista. Osa mielestäni toimii näissä normaalielämään nähden eriskummallisissa aistikokemuksissa eräänlaisena kokemusten luojana ja muovaajana, kun taas osa mielestäni toimii näiden luotujen kokemusten tarkkailijana. Puolet huvista tuleekin havainnoijaosan seuratessa ja ällistellessä luojaosan tekeleitä. Usein löydänkin itseni hymyilemästä, joskus jopa nauramasta, silmäluomieni takana avautuville kuville. Tässä mielessä kannabis lieneekin eräällä lailla psykotomimeettistä[4], mutta en koskaan koe varsinaisten psykoosien mukanaan tuomaa paniikkia tai kauhua. Ehkä tämä johtuu siitä, että tiedän kaiken aikaa kyseessä olevan oma trippini, ja että kykenen laskeutumaan tältä tripiltä jos vain niin haluan.

Vaikka aikaiset aistikokemukseni olivatkin kaikki visuaalisia ja mielenkiintoisesti vailla kuvia ihmisistä, nämä asiantilat ovat sittemmin vuosien myötä muuttuneet. Olen huomannut, että nykyään jo yksi kannabissätkä riittää minulle pilveen pääsemiseen. Tunnistan pilvessä olemiseni siitä, kun suljen silmäni ja odottelen jo kuvailemami kaltaisia ”välähdyksiä”, jotka minulla tulevatkin hyvissä ajoin ennen muutoksia näkökentässäni tai muissa aistimuksissani. Arvioisin tässä olevan kyse ”signaali-kohinasuhteesta”[5], jossa visuaalisen kohinan määrä signaaliin nähden on minimaalinen silmät suljettuina. Toinen mielenkiintoinen informaatioteoreettinen[6] aspekti on – ainakin omissa välähdysmäisissä kuvissani – animaatiopiirrettyjen prevalenssi: pelkkiä hahmojen ääriviivoja ja karikatyyrejä, mutta ei suoranaisia valokuvia. Luulen, että tämä johtuu lähinnä informaation pakkaamisesta: olisihan nimittäin mahdotonta käsittää normaalin valokuvan täysi sisältö (esim. 108 bittiä) siinä sekunnin murto-osassa, jonka yksi välähdys kestää. Välähdyskokemukseni on lisäksi eräässä mielessä ”luotu” ainoastaan tuossa välittömässä hetkessä ihailtaviksi. Niiden maalaaja ja ihastelija ovat yhtä. Kaikesta tästä informaation pakkaamisesta huolimatta kuvat ovat hämmästyttävän yksityiskohtaisia ja monitahoisia. Vastikään sainkin todistaa näkyä, jossa kaksi ihmistä keskusteli, ja kaikki heidän puheensa ilmaantui keltaisella heidän päittensä ylle, noin lauseen verran sydämenlyönnissä. Näin minulle oli mahdollista seurata edessäni avautuvaa keskustelua. Silloin tällöin keltaisten sanojen joukkoon pujahti myös punaisella kirjoitettuja sanoja, jotka sinänsä sopivat täysin keskustelun kontekstiin; mutta liittämällä nämä sanat yhteen omiksi virkkeikseen ne ilmaisivat varsin eroavia toteamuksia keltaisilla kirjoitettuihin nähden, ollen läpitunkevan kriittisiä käydyn keskustelun suhteen. Kyseinen näky, joka koostui suurin piirtein sadasta keltaisesta ja kymmenestä punaisesta sanasta, kesti hiukan alle minuutin.

Kannabiskokemus onkin suuresti lisännyt arvostustani kuvataidetta kohtaan, jolle en ennen juurikaan ollut antanut arvoa. Kuitenkin taiteilijan työssään etsimien ja asioille antamien merkitysten ymmärtäminen pilvessä kantaa joskus myös pilven yli ”maan pinnalle” saakka. Taide onkin yksi niistä ihmisyyden raja-alueista, joiden ylityksessä kannabis on minua auttanut. Olen saanut myös joitain taiteeseen liittyviä oivalluksia, ja olivat ne sitten tosia tai eivät, niitä on ollut hauska olla keksimässä. Käytin esimerkiksi taannoin osan ajastani pilvessä tutustumalla belgialaisen surrealisti Yves Tangueyn[7] töihin. Tästä muutaman vuoden päästä nousin erään kerran Karibianmerestä pitkän uintiurakan jälkeen ja lysähdin uuvuksissa läheisen koralliriutan eroosiosta syntyneelle hiekkarannalle. Raukeasti rannan muodostaneita pastellisävyisiä ja kaarevia korallinpaloja silmäillessäni näin edessäni suunnattoman Tangueyn maalauksen. Ehkä Tangueykin vieraili samanlaisella rannalla lapsuudessaan.

Pitkälti samalla lailla myös musiikkia kohtaan tuntemani arvostus on kehittynyt kannabiksen avulla. Ensi kertaa olen kyennyt musiikkia kuunnellessani erittelemään kolmiäänisen harmonian ja kontrapunktin[8] rikkauden. Sittemmin olen oppinut, että ammattimuusikot kykenevät varsin helposti kuulemaan mielessään kontrapunktin eri osat erikseen jopa niiden soidessa samanaikaisesti. Itselleni tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta. Näissäkin tapauksissa pilvessä koetut oppimiskokemukset ovat pysyneet jossain määrin mielessäni vielä maan pinnallakin. Pilvessä myös kyky nauttia ruoasta moninkertaistuu: maut ja aromit, jotka olemme normaalisti liian kiireisiä edes huomaamaan, nousevat syödessä esiin. Pilvessä kykenen antamaan jakamattoman huomioni makuaistilleni. Esimerkiksi perunalla on edelleen sama suutuntumansa, rakenteensa ja makunsa kuin normaalistikin, mutta pilvessä koen nämä piirteet vielä enemmässä määrin. Kannabis lisää myös seksistä saatavaa nautintoa: toisaalta se antaa ainutlaatuisen herkkyyden, mutta toisaalta se myös viivyttää orgasmia – osittain siksi, että pilvi kääntää ajatukseni silmieni eteen avautuvaan kuvan yltäkylläisyyteen itse aktin sijasta. Itse orgasmin kesto vaikuttaisi myös suuresti pidentyvän, mahdollisesti johtuen yleisestä kannabiksen aiheuttamasta ajan pitkittymisen kokemuksesta.

[En pidä itseäni uskonnollisena ihmisenä sanan normaalissa mielessä, mutta joissain pilvissä on uskonnollisia aspekteja. Korostunut herkkyyden tunne kaikilla mahdollisilla osa-alueilla saa minussa aikaan yhteyden kokemuksen ympäristööni, niin elolliseen kuin elottomaankin. Joskus eräänlainen eksistentiaalinen absurdiuden käsitys saa minut valtaansa ja kykenen näkemään kauhistuttavalla tavalla kaiken sen tekopyhyyden ja teeskentelyn, mitä minä ja kanssaihmiseni harjoitamme. Toisinaan taas koen toisenlaista absurdiuden tunnetta, joka on pikemminkin tämän saman tekopyhyyden leikkimielistä ja huvittunutta tiedostavuutta. Molemmat näistä absurdiuden kokemuksista ovat edelleen viestittävissä toisille, ja jotkin kaikkein palkitsevimmista pilvistäni ovatkin olleet sanan-, havaintojen ja huumorin vaihtoa toisten kanssa. Kannabis herättää meissä tietoisuuden, jota meitä yritetään koko elämämme ajan opettaa olemaan huomaamatta ja jonka pyrimme unohtamaan ja tukahduttamaan mielistämme. Oivallus siitä, millainen maailma todella on, voi olla raivostuttava; kannabis on antanut minulle makua siitä, millaista on olla hullu – ja samoin ymmärryksen siitä, kuinka me käytämme asioista sanaa ”hullu”, jotta voimme sulkea pois mielestämme ajatukset, jotka ovat meille liian kivuliaita käsitellä. Neuvostoliitossa poliittiset toisinajattelijat suljetaan rutiininomaisesti mielisairaaloihin ja hullujenhuoneisiin. Mutta sama ilmiö on nähtävissä myös täällä, vaikkakin kenties hieman hienovaraisemmassa muodossa: ”Kuulitko mitä Lenny Bruce sanoi eilen? Mieshän on hullu!” Ollessani pilvessä olen ymmärtänyt, että jokaisen hulluksi kutsumamme henkilön sisällä on loppuviimein aina toinen ihminen.

Ollessani pilvessä kykenen tunkeutumaan menneeseen ja palauttamaan mieleeni lapsuudenmuistoja, ystäviä, sukulaisia, leikkikaluja, katuja, hajuja, ääniä ja makuja jo kadonneelta aikakaudelta. Pystyn mielessäni käymään uudelleen läpi lapsuuteni tapahtumia, joista en tuolloin ymmärtänyt puoliakaan. Monet pilvet, vaikkakaan eivät suinkaan kaikki, sisältävät jossain kohtaa vain minulle itselleni avautuvaa symboliikkaa – eräänlaisen pilveen kohokuvitetun mandalan[9] – jota en kuitenkaan lähde tässä tarkemmin avaamaan. Tähän mandalaan liittyvä monenlainen vapaa-assosiointi, niin visuaalinen kuin sanallinenkin, on tuottanut minulle hyvin moninaisen määrän erilaisia oivalluksia.

Tällaisista korkealentoisista pilvistä on olemassa oma yleinen myyttinsä: käyttäjä kokee illuusion suuresta oivalluksesta, mutta tämä ”oivallus” ei kestä myöhempää kriittistä tarkastelua. Olen vakuuttunut, että tämä on virhepäätelmä, ja että pilvessä saadut mullistavat oivallukset ovat sinänsä tosia ja valideja; ongelmana on pikemminkin se, kuinka nämä oivallukset saadaan muotoiltua hyväksyttävään asuun sille varsin erilaiselle minälle, joka olemme myöhemmin pilven jo päätyttyä. Osan elämäni kovimmasta työstä olenkin tehnyt juuri noiden oivallusten saamiseksi tallennetuksi nauhalle tai paperille. Ongelmallista on kuitenkin se, että saadessani yhden idean kirjattua muistiin jopa yli kymmenen vielä mielenkiintoisempaa samaan aikaan tulevaa ideaa tai mielikuvaa on tuomittu katoamaan vain yhden tallentamiseksi. Näin ollen onkin helppo ymmärtää, miksi joku saattaisi nähdä moisen ponnistelun turhana vaivannäkönä, eräänlaisena protestanttisen työetiikkani voimannäyttönä. Mutta koska elän suurimman osan ajastani ”maan pinnalla”, olen pyrkinyt oivalluksiani dokumentoimaan – luullakseni vieläpä onnistuneesti. Oikeastaan voisin todeta, että vielä seuraavana päivänä on mahdollista muistaa kohtalaisen oivia ymmärryksiä, mutta vain jos niiden tallentamiseen on nähty jonkinlaista vaivaa. Jos esimerkiksi kirjoitan oivalluksen paperille tai kerron siitä jollekulle, pystyn jälkeenpäin muistamaan sen myös ilman apua; mutta jos vain painotan itselleni, että minun on yritettävä muistaa jotakin, en koskaan tähän kykene.]

Olen huomannut, että useimmat pilvessä saamani oivallukset liittyvät yhteiskunnallisiin kysymyksiin – luovaan tutkimusalaan, joka poikkeaa suuresti omastani. Muistan eräänkin kerran, kun vaimoni kanssa suihkussa ollessani sain oivalluksen rasismin alkusyistä ja perusteettomuudesta gaussilaiseen jakaumakäyrään suhteutettuna. Tämä oli toki tavallaan itsestäänselvä asia, mutta seikka, josta harvemmin puhutaan.[10] Piirsin käyrät saippualla suihkun seinään ja menin kirjoittamaan ajatuksen muistiin. Yksi keksintö johti toiseen ja noin tunnin erittäin kovan työn tuloksena huomasin, että olin kirjoittanut yksitoista lyhyttä esseetä hyvin laajasta kirjosta erilaisia sosiaalisia, poliittisia, filosofisia ja ihmisbiologisia aiheita. Tilanpuutteen vuoksi en voi tässä syventyä tarkemmin kyseisiin esseisiin, mutta kaikista ulkoisista merkeistä, kuten suuren yleisön reaktioista sekä asiantuntijalausunnoista päätellen esseet sisälsivät valideja huomioita. Olenkin hyödyntänyt kyseisiä tekstejä niin valmistujaispuheina[11], yleisinä luentoina kuin kirjoissanikin.

Tahtoisinkin ohessa antaa ”maistiaisen” tällaisesta oivalluksesta ja sen mukana tulleista huomioista. Eräänä pilvisenä yönä olin jälleen paneutumassa lapsuuteeni eräänlaisena itseanalyysin harjoituksena ja nähdäkseni olinkin saanut aikaan kiitettävää edistystä. Sitten hetkeksi pysähtyessäni pohdiskelin, kuinka erikoislaatuista olikaan, että Sigmund Freud, ilman minkäänlaista avustusta päihteiltä, oli kyennyt saavuttamaan oman hämmästyttävän itseanalyysinsä tason. Mutta sitten minuun iski kuin miljoona volttia, ettei asia suinkaan ollut näin – olihan Freud käyttänyt vuosikymmenen ennen itseanalyysiään kokaiinin kokeilijana ja sen hyötyjen ylistäjänä. Näin ollen minulle vaikuttikin ilmeiseltä, että Freudin suureen tietoisuuteen tuomat ilmetyn edistykselliset psykologiset keksinnöt juonsivat juurensa ainakin osittain hänen päihdekokemuksiinsa. En tiedä, onko tällä ajatuksella sinänsä mitään tekemistä todellisuuden kanssa tai hyväksyisivätkö Freudin elämään paneutuneet historioitsijat näkemystäni – tai edes, onko tällaista tulkintaa tätä ennen missään esitetty – mutta kyseessä on joka tapauksessa mielenkiintoinen hypoteesi, joka kaiken kukkuraksi läpäisee ensimmäiset ”pilvioivalluksille” maan päällä asetettavat kriittiset tarkastukset.

Pystyn yhä muistamaan sen yön, jona yhtäkkiä ymmärsin, millaista on olla hullu sekä ne yöt, jolloin tunteeni ja aistimukseni ovat olleet luonnoltaan uskonnollisia. Minulla on tällaisissa tapauksissa jo pilvessä ollut hyvin paikkansapitävä aavistus siitä, että tällaiset perin huolettomasti muistiin kirjatut tuntemukset ja aistimukset eivät kestäisi tavanomaista niille tiedemiehenä asettamaani kriittistä syynäystä. Jos yöpolttelun jälkeen aamulla löydän itseltäni viestin, jossa teen itselleni tiettäväksi, että ympärillämme on todellisuus, jonka hädin tuskin aistimme tai että kykenemme ihmisinä tulemaan yhdeksi universumin kanssa tai jopa että tietyt poliitikot ovat vain epätoivoisen pelokkaita ihmisiä, taipumuksenani saattaa olla ohittaa asia pelkällä olankohautuksella – mutta pilvessä ollessani olen aivan yhtä tietoinen tästä ”selväpäisestä” epäuskoisuudestani. Tästä syystä minulla onkin itsestäni nauhoite, jolla kehotan itseäni ottamaan tällaisetkin oivallukset tosissani: ”Kuulehan, sinä aamuinen paskiainen! Tämä kaikki on totisinta totta!” Tällaisissa tilanteissa pyrinkin aina vakuuttamaan mieleni siitä, että se toimii moitteettomasti: välillä muistelen kolmekymmentä vuotta sitten viimeksi näkemääni lukioaikaista tuttavaani tai kuvailen toisessa huoneessa olevan kirjan väriä, taittoa ja kokoa – ja nämä muistot kestävät kyllä seuraavan aamun kriittisen tarkastelun. Olen vakuuttunut siitä, että on olemassa todellisia ja päteviä havaitsemisen tasoja, jotka kuitenkin ovat yhteiskuntamme ja opetusjärjestelmämme valuvikojen takia ilman päihteitä tavoittamattomissamme – ja joiden kokemisen kannabis (ja luultavasti myös muut päihteet) mahdollistaa. Tämä huomio ei myöskään rajoitu vain itsetietoisuuteen ja älyllisiin pyrkimyksiin, vaan myös todellisten henkilöiden havainnointiin: suuresti korostunut herkkyys toisen ilmeiden, intonaation ja sanavalintojen havainnointiin johtaa joskus niin suureen keskinäiseen yhteisymmärrykseen, että vaikuttaa siltä kuin henkilöt kykenisivät lukemaan toistensa ajatuksia.

Kannabis mahdollistaa ei-muusikkojen ymmärtää hieman, millaista on olla muusikko ja ei-taiteilijoiden käsittää taiteen monet riemut. Mutta itse en ole niin muusikko kuin taiteilijakaan. Entä oma tieteellinen työni? Vaikka koenkin pilvessä merkillistä haluttomuutta ajatella omaa työtäni ja ammatillisia huolia – mielenkiintoiset tieteelliset seikkailut vaikuttavat aina löytyvän muilta aloilta – olen tietoisesti pyrkinyt pilvessä pohtimaan myös joitain oman tieteenalani senhetkisiä erityisen hankalia haasteita. Tämä toimiikin tiettyyn pisteeseen saakka, sillä kykenen niin yrittäessäni esimerkiksi saman teoreettisen viitekehyksen puitteissa pitämään esillä joukkoa relevantteja eksperimentaalisia seikkoja, jotka vaikuttavat olevan toisensa poissulkevia. Tähän asti kaikki siis on niin kuin pitääkin, sillä ainakin kyky palauttaa asioita mieleen toimii. Kun sitten pyrin löytämään tapoja sovittaa tällaiset eripariset faktat toisiinsa, olen toisinaan kyennyt muotoilemaan varsin epäkonventionaalisia, mutta teoreettisesti mahdollisia skenaarioita, joita tuskin olisin koskaan tullut muuten ajatelleeksi. Yhden tällaisen mahdollisen selitysmallin olen jopa ohimennen maininnut eräässä artikkelissani. Vaikka selitysmalli nähdäkseni erittäin epätodennäköinen onkin, siitä seuraavat johtopäätökset olisivat kokeellisesti mitattavissa, mikä on jo itsessään akateemisesti hyväksyttävän teorian tunnusmerkki.

Olenkin jo maininnut, että kannabiskokemuksessa osa mielestä pysyy eräänlaisena objektiivisena sivustaseuraajana, joka kykenee myös häivyttämään pilven hyvinkin äkillisesti, mikäli tälle on tarvetta. Olen muutamaan otteeseen ollut pakotettu ajamaan vilkkaassa liikenteessä kannabiksen vaikutuksen alaisena. Joka kerralla olen kuitenkin kyennyt luovimaan itseni määränpäähän ilman minkäänlaisia hankaluuksia, vaikka liikennevalojen huikea kirsikanpunainen väri onkin toisinaan saanut mielessäni aikaan joitain ajatuksia. Autosta noustessani en olekaan enää lainkaan pilvessä, eikä silmäluomieni taakse ilmaannu välähdyksiä. Jos pilvessä ollessaan kuulee oman lapsensa kutsuvan, pystyy hänelle vastaamaan pitkälti yhtä kyvykkäästi kuin normaalistikin. En missään nimessä kannusta ajamaan autoa pilvessä, mutta pystyn henkilökohtaisesta kokemuksesta sanomaan, että se on mitä suurimmissa määrin tehtävissä.[12] Omat pilveni ovat aina reflektoivia, rauhanomaisia, älyllisesti kiihottavia ja sosiaalisia, toisin kuin suurin osa alkoholipäihtymyksistä – eikä kannabiksesta tule koskaan kankkusta. Vuosien mittaan olen huomannut, että yhä pienempi määrä kannabista saa minussa aikaan yhtä voimakkaan pilven. Jokin aika sitten eräässä elokuvateatterissa huomasin tulevani pilveen ainoastaan hengittämällä huoneessa leijunutta kannabiksen savua.

Kannabiksessa on erittäin miellyttävää myös sen helppo annostelu. Jokainen henkeenveto on pieni käyttöannos; viive yhden henkeenvedon ja sen vaikutusten ilmaantumisen välillä on lyhyt, eikä pilven muodostumisen jälkeen muodostu myöskään halua ottaa lisää. Nähdäkseni tämä suhde (R, ”ratio”) vaikutusten kokemiseen vaaditun ajan ja ylisuuren annoksen ottamiseen vaaditun ajan välillä on tärkeä suure. R on erittäin suuri esimerkiksi LSD:n kohdalla (jota en ole koskaan ottanut), kun taas kannabiksella se on suhteellisen lyhyt. Pienen R-luvun pitäisikin olla yksi indikaattori psykedeelisten päihteiden turvallisuuden mittaamiseen. Niinpä kun kannabis aikanaan laillistetaan, toivoisin kannabispakkausten kylkeen painettavan R-luvun yhtenä merkintänä muiden joukossa. [Toivon, että tuo kannabiksen laillisuuden aika ei olisi turhan kaukainen. Kannabiksen laittomuus on raivostuttava, turhanpäiväinen rajoitus sellaisen päihteen täyteen hyötykäyttöön, joka tuo käyttäjilleen mielen selkeyttä ja oivalluksia sekä herkkyyttä ja toveruutta – kaikki asioita, joita epätoivoisesti kaipaamme tässä aina vain hullummassa ja vaarallisemmassa maailmassa.]


[1] Kirjan kirjoittaja on Harvardin entinen psykiatrian professori Lester Grinspoon, jonka monet tuntenevat myös hänen esiintymisestään ”Penn & Teller: Bullshit!”-ohjelman toisen tuotantokauden neljännessä, huumesotaa käsittelevässä jaksossa.
[2] Ks. https://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/10/18/tahtietieteilija-carl-saganin-ajatuksia-pilvesta/.
[3] Tätä varten Kannabisuutisten jo aiemmin kääntämät kohdat on merkitty tekstiin hakasulkeilla [].
[4] Ts. psykedeelistä, hallusinogeenistä. Vrt. esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Hallusinogeenit#Psykedeelit_.28klassiset_hallusinogeenit.29.
[5] Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Signaali-kohinasuhde. Silmät sulkiessa siis kaikki ylimääräiset ärsykkeet voidaan jättää huomiotta ja keskittyä vain kannabiksen tuottamien ”signaalien” kuulostelemiseen.
[6] Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Informaatioteoria.
[7] Ks. Tangueyn teoksia sivulta http://www.matta-art.com/tanguy/tanguy.htm.
[8] Erityisesti barokinaikaisen musiikkiteorian keskeinen käsite ja tekniikka, jonka käytön suurin mestari lienee ollut Johann Sebastian Bach. Ks. esim. oheinen opetusvideo aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=vAFETgpt9PA.
[9] Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Mandala. Mandalaa voidaan käyttää mietiskelyn/meditaation apuvälineenä, kuten Sagankin tässä kertoo tehneensä.
[10] Valitettavasti asia jää harvinaisen epäitsestäänselväksi tämän muotoilun jälkeen. Kääntäjällä ei ole hajuakaan, mitä tämä tarkoittaa. Paremmin asiaa tuntevat voivat selventää asiaa esimerkiksi kommenttiosioon.
[11] Ks. https://en.wikipedia.org/wiki/Commencement_speech. Kyseessä on siis amerikkalaisista elokuvista tuttu valmistujaisjuhla, jossa yliopistosta valmistuville jaetaan valmistujaisdiplomit. Puheiden muoto ja sanoma on huomattavan vapaa.
[12] Kääntäjä ei tässä kohtaa voi olla paheksumatta Saganin tunnustusta pilvessä ajamisestaan. Päihteet ja ajaminen eivät sovi yhteen minkään verukkeen varjolla!

One thought on “Carl Saganin kuuluisa kannabisessee suomennettuna

  1. Mahtavaa että tämä on suomennettu. Tiedefriikki kiittää ja kuittaa 🙂 Kiitos Lasse Niemi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *