Ketä kieltolaki kieltää?

Ketä kieltolaki kieltää?

Olemme nyt saaneet viime päivinä lukea THL:n kommentista ja mielipiteestä, jossa rangaistustoimenpiteet huumeita käyttäviä kohtaan tulisi poistaa, ja keskittyä terveydenhoitoon ja siihen, että heidät saataisiin ennemmin terveyspuolen asiakkaiksi, kuin putkan asiakkaiksi. En ala kertaamaan samoja huolenaiheitani, kuin edellisessä blogikirjoituksessani: “Mietteitä Norjan mahdollisesta päihdepolitiikan uudistuksesta“, vaan keskityn tässä nyt kieltolakiin ja mietin, että mihin tai kehen se vaikuttaa. Keskiössä ovat olleet uutiset joita ollaan hurrattu ja kauhisteltu melkein yhteen ääneen. (Seuraava teksti osittain jo chat-keskustelussa kommentoitu osaltani, mutta liitän sen myös tähän koska koen sen olevan relevantti)

Näitä uutisia kun lukee, niin minusta kannabikseen tulisi suhtautua päihteenä samalla tavalla kuin alkoholiin.”Kuinka usein käytät? Kuinka paljon kerralla? Koetko että sinulla on ongelmaa asian kanssa? Ai ei? Okei.” Mikäli ongelmia tulisi mm. työn puolessa esim. myöhästelyn tai työtehtävien laiminlyönnin kautta, tai töissä oltaisiin päihtyneenä niin silloin menteltäisiin täysin samalla tavalla kuin meidän nyt laillisten päihteiden kanssa.

Ei tämän pitäisi olla mitään rakettitiedettä, mutta silti siitä tehdään äärimmäisen hankalaa, byrokraattista, jopa kafkamaista, eikä se tee mitään muuta, kuin vaikeuta tavallisen ihmisen arkea. Semmoinen, jolla ei ole mitään menetettävää voi pössytellä 24/7 niin paljon kuin haluaa, ottaa pikavippiä että saa lisää, ja jos siitä tulee sakot, niin sillä pyyhitään takamus. Ei sellaiseen ihmisen kieltolaki vaikuta pätkän vertaakaan. Keneen se sitten vaikuttaa? Se vaikuttaa häneen jolla on jotain menetettävää. Se vaikuttaa kunnollisiin ihmisiin jotka sattuvat nyt vain satunnaisesti polttelemaan kannabista. Se vaarantaa heidän elämänsä, heidän työnsä, perheensä ja ylipäätänsä aivan kaiken minkä eteen he ovat työskennelleet.

Jos kieltolain tarkoituksena on saada ne pahnan pohjimmaiset kiinni, saada rikolliset aisoihin ja auttaa heitä, joilla on päihteen kanssa ongelmia, niin siinä se epäonnistuu täysin. Kieltolaki ei vaikuta enää ihmiseen jolla ei ole mitään. Kieltolaki vie ihmiseltä jolla on jotain, niin pitkälle ettei tällä enää ole mitään, ja sen jälkeen se lakkaa vaikuttamasta. Tämän jälkeen ihminen ei suinkaan ota vastaan apua, vaan vain lisää kasautuvia sakkoja, rangaistuksia ja merkintöjä poliisin kirjoissa. Kyllähän päihdeongelmaiset saavat myös hoitoa meillä Suomessa, muutaman mutkan ja vaikeuden kautta, mutta kun hyvällä tuurilla se on se kieltolaki, joka on nämä ihmiset ajanut siihen tilaan missä he nyt ovat, niin kuka haluaa ottaa mitään kädeltä joka läimäyttää sinua takaraivoon aina silloin tällöin?

Poliisihan on sanonut kuinka yksittäisten kiinniottojen yhteydessä ollaan päästy isomman vyyhdin jäljille. Pistää miettimään, että eikö isojen vyyhtien jäljille päästä myös siinä tapauksessa jos kohdataan ihminen joka tarvitsee huumausaineongelmaansa hoitoa? Miksi siellä pitää olla se rikesakko ja rangaistus mukana, ja vaaditaanko sitä näiden isompien huumeliigojen kiinnisaamiseksi? Ei minun mielestäni vaadittaisi, mutta ehkä se parantaa jonkun yksittäisen konstaapelin oloa että saa kirjoittaa riippuvuudesta kärsivälle ihmiselle sakot, jota tuijottaa matkalla A-klinikalle.

Sitten taas oikeusministeriönkin puolella kohistaan THL:n kommenttia. Mykkänen ja Häkkänen… Kunnon eduskunnan Pat ja Mat. Häkkänen toteaa asiasta seuraavasti: “– Suhtaudun huumausainerikoksiin vakavasti. Huumausaineiden käyttöä ei tule helpottaa miltään osin, vaan kaikin keinoin vähentää. Rikoslakiin ei tule tällä vaalikaudella mitään helpotuksia, joilla huumausaineiden käyttö tai kauppaaminen helpottuisi, Häkkänen toteaa.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/241989-te-thln-johto-tukee-avausta-huumeiden-kayton-laillistamisesta-oikeusministeri-tyrmaa

Ensinnä pistää silmään se, että miten ihmeessä Mat, tai siis Häkkänen ajattelee, että rangaistuksen poistaminen helpottaisi huumausaineiden käyttöä? Tämä on todella pulmallista kun ihminen ei perustele omaa mielipidettään, vaan sylkee jotain absurdia ulos suustaan jonka jälkeen poistuu paikalta. Minä en henkilökohtaisesti näe mitään tapaa jolla huumausaineiden käyttö helpottuisi rangaistuksen poistamisen myötä. Sehän ei nimittäin voi enää tästä helpottua. Pimeillä markkinoilla liikkuu valtavasti eri laatuista tavaraa, osa erittäin huonoakin. Sinun ei parhaimmillasi tarvitse poistua asuinympäristöstäsi mihinkään suuntaan, sillä diileri voi tuoda sinulle tavaraa vaikka kotiovellesi.

Mykkänen otti taas mainitussa uutisessa lain noudattamisen moraalin esille, jota en aio edes kommentoida sen enempää, koska jos me alamme tosissamme tuomaan moraalia tähän keskusteluun mukaan, niin haluaisiko arvon Mykkänen selittää, millä moraalin ihmeellisellä asteikolla hänellä liikkuu se, että ihmiseltä voidaan viedä esimerkiksi huoltajuus sen takia, että tämä päätti viikonloppuna polttaa sätkän jonka sisällä oli vähän huumaavaa rikkaruohoa? Entä mihin arvoasteikkoon kuuluu ihmisen elämän vaikeuttaminen, pilaaminen, leimaaminen ja häirintä kun kyseessä on yksinkertaisimmillaan se, että yksilö valitsee toisin? Tuleeko hän tosissaan selittämään meille jotain moraalista, kun toisaalla ihminen leimataan narkkariksi, koska hän kysyy lääkäriltä kipuihinsa lääkekannabista jota kertoo käyttävänsä sillä hetkellä ikävä kyllä laittomin keinoin? Siinäpä sinulle moraalinen pulmatilanne tosiaan, kun ei enää rankaistaisikaan ihmisiä jointin polttamisesta, kuulostaa kyllä ihan kauhean väärältä. Jos olet huolissasi niin aja sitten kieltolain poistamista, niin moraalinen tasapainosi pysyy ns. hyvässä kondiksessa.

 

 

20 thoughts on “Ketä kieltolaki kieltää?

  1. На этом пока все, в будущем возможно буду пополнять список.

  2. [url=https://busmaster.com.ua/ua/pro-busmayster]відгуки про Бусмайстер[/url] – фотографии переделки микроавтобусов, оформлення документів переобладнання

  3. whole lot online dating service personals men and women are usually taking part in extensive cam chat

    super highway camera speak is constantly on the reinvent the field of online dating service here around australia and so across the world. in just about every metro area thousands stay opposite their computer system webinar meeting other buyers with the exact same pastimes. we are all aware parallel reports from a phone number single close in regards to princess or queen that turned into a frog any time you are a whole lot of thanks connect with occurred, but nonetheless,but nevertheless,on the contrary that particular thinking is here some time ago.

    apparently, the achievements of an internet based particular date comes down to facets except the seems to category, close hobbies and interests, frequent morals [url=http://www.love-sites.com/what-gift-should-you-give-your-chinese-woman-on-the-first-date/]chinese mail order brides[/url] and therefore aspirations are additional factors that factor a large amount in an excellent sustainable understanding. the actual to talk to someone to their facial area will make new friends and make the first night out so much easier.

    better technology holds seriously improved correspondence about the working quarters. It is pretty much safe to say that the single an individual speaking to are able to use a web cam. quarterly report is unquestionably a colossal u. s,world, which has a varying multicultural populace. international dating can help the state borders to take a look unimportant and as well as whether its a primary particular date or you own well-known one another for a time, earth wide web cam chew the fat is a wonderful plus in the event starting up an online solidarity. the actual will allow you to see the new likely girl friend you’ve got conformed and decide whether their appearance suits you. You can probably see their valuable dog, Their bedroom as well as their kids!

    a lot of dating foreign girls questions below pertaining to cam converse frequently focus on practical queries. for any online dating members who aren’t yet savvy to these issues, A webcam is a webcam that permits your online woo to help you as you are communicating online. fraxel treatments consists of two elements, stealing you will instantly and copying information technology, involving your online dating service, To your brand-new close friend. The webcam quite simply plugs quite simply onto modern machines while using usb plug-ins and this allows your uniform dating friend/s to help you. ultimately in order to these they also have to have a web cam making use of.

    some form of universal series bus needs can be webcam and pc that is definitely modernized ample to handle it. Other regulations are already an internet connection with proper data transfer or the gossip is of subpar image quality. A switch more rapport will not work for cam conversation every time online dating service personals. A bluetooth headset in addition to a microphone so earpiece is furthermore one benefit that will help discussion net to assist you members close to modern australia almost instantly!

    and as a result now you can check out your online dating service personals singles and listen to what they represent during talk with them, you will of course discounted vinyl flooring on steep dubs.

  4. [url=https://www.allcasinogamblingtips.com/][b]Online Casino Guide[/b][/url], [url=https://www.allcasinogamblingtips.com/][b]Online Casino Slots[/b][/url], [url=https://www.allcasinogamblingtips.com/][b]Signup Bonus Guide[/b][/url], [url=https://www.allcasinogamblingtips.com/][b]Online Poker Guide[/b][/url],[url=https://www.allcasinogamblingtips.com/][b]Online Bingo Guide[/b][/url],[url=https://www.allcasinogamblingtips.com/][b]Sports betting Guide[/b][/url] that will help you on the right track. Get all the info you need. +18. T&C apply

  5. massive cumshot mpegs girl fucked boyfriend joins in
    [url=http://eroklub.pw][img]http://www.sex–berlin.com/wp-content/uploads/francheska-42.jpg[/img][/url]
    Fun, sexy and flirtatious. That’s how people as usual draw me once they’ve gotten to know me better. But at most a limited scarcely any discern that I surely am more than that. I’m a sex-crazed gal who loves to fuck! I straight stretch all the procedure when I’m chatting with you online at Cams.com and I not under any condition call reject when we talk close to fucking. I want to investigation and find gone from all things there is in the air the world of bodily pleasure and I call for you to teach me every kinky affection you recognize round sex. Let’s cum favoured my enlisted man persuade room so that we can track down more up each other…while we’re both naked! victory of all let me put forward myself: I deceive ticklish advent and into inner world. I like communicating with stimulating and not pedestrian people. I deceive innumerproficient friends, but I don’t deceive treadauntlessd … [url=http://xxxgirlsstrip.com]http://xxxgirlsstrip.com[/url] fucked from behind porn pics

    [url=https://kvasnickas.com/blogs/financie/oplati-sa-este-refinancovat?comment=96636436539#comments]hairy amateur couple cumshots fuck hairy dogfart preview[/url]
    [url=https://www.hotnewsindia.com/snatching-robbers/#comment-3550699]free gay fucking cumshots shemale fucks couple porn[/url]
    [url=https://rencebeats.com/about/comment-page-16292/#comment-2229617]cumshot flashing compilation i dont give a fuck not a[/url]
    226ac0a

  6. Помощь Студентам

    [url=https://5-work.ru/samostoyatelnaya-rabota–semeynoe-pravo/]https://5-work.ru/samostoyatelnaya-rabota–semeynoe-pravo/[/url]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *