15-vuotias Crohnin tautia sairastava sai elämänsä takaisin kannabiksella

15-vuotias Crohnin tautia sairastava sai elämänsä takaisin kannabiksella

Avainsanat:

Crohnin tautia sairastava 15-vuotias Coltyn Turner oli niin sairas, että hän joutui pyörätuoliin. Hän todisti Coloradon oikeudessa että hän on ”mielummin laittomasti elossa kuin laillisesti kuollut”.

Tämä johtuu Coltyn käytti kannabista hoitaakseen sairauttaan, vaikka kannabis on laitonta hänen kotiosavaltiossaan Illinoisissa. Tämän takia hänen perheensä joutui muuttamaan Coloradoon.

”Hän on Coloradon osavaltion vanki lääkkeen takia. Coltyn ei voi mennä takaisin kotiinsa, nähdä kavereitaan, perhettään, hän on jumissa Coloradossa… Hän ei voi elää normaalia elämää synnyinseudullaan, missä hänen perheensä on ollut kuusi sukupolvea.” (lähde)

Kuluneen vuoden aikana Coltyn on käyttänyt kannabisöljyä matkalla kohti paranemista. Kun Crohnin tauti kehittyi hänelle (jonka uskottiin olevan seurausta bakteeritulehduksesta), hänen kuntonsa heikkeni kovaa vauhtia. Siinä vaiheessa lääkärit suosittelivat kääntymistä holististen keinojen puoleen, ja siksi Coltynin perhe alkoi harkita kannabisöljyn kokeilemista.

Uhkapeli kannatti. Coltyn aloitti lääkekannabiksen käytön maaliskuussa ja heinäkuuhun mennessä hän jo kiipeili Blue Mountainilla. Hänen perheensä on riemuissaan, ja Coltyn itse toteaa:

”Tämä on mahtavaa, koska vihdoin voin tehdä asioita joita en aiemmin pystynyt tekemään kuten ajaa pyörällä kolmen tai neljän vuoden tauon jälkeen, lapioida lunta ja kävellä vuoristossa.”

Toisin kuin syövän suhteen, kannabiksen mahdollista tehoa Crohnin taudin hoidossa ei ole tutkittu paljon. Mutta kuten allaolevasta uutisraportista näkee, useita tutkimuksia on valmisteilla ja tutkimustuloksia on tulossa.

Ensimmäinen raportti kannabiksen käytöstä Crohnin taudin hoidossa julkaistiin 2011:

”Tulokset viittaavat siihen, että kannabiksella voi olla hyödyllisiä vaikutuksia sairauden hoidossa ja se voi vähentää muiden lääkkeiden tai leikkausten tarvetta. Placebo-kontrolloidut tutkimukset tulevat kattavasti arvioimaan kannabiksen tehokkuuden ja mahdolliset sivuvaikutukset.” (lähde)

Toinen, vuonna 2013 julkaistu tutkimus toteaa:

”Vaikka tutkimuksen pääasiallista tavoitetta (remission alkamisesta) ei saavutettu, lyhyt (8 viikon) THC-kuuri tuotti merkittäviä kliinisiä hyötyjä kymmenelle Crohnin tauti-potilaalle yhdestätoista, ilman sivuvaikutuksia. Lisätutkimukset isommalla potilasryhmällä sekä kannabiksen annosteleminen polttamisen sijaan muilla keinoilla ovat perusteltuja. (lähde)


Lähde: http://www.collective-evolution.com/2015/08/11/15-year-old-treats-chrohns-disease-with-cannabis-gets-his-life-back/

Tilaa uudistunut Lohari-uutiskirje!

Tilaa uudistunut Lohari-uutiskirje!

Saat kerran kuussa sähköpostia suoraan Loharilta, joissa kilpailuja, arvontoja sekä mielenkiintoista kannabis-asiaa!

Uutiskirjeen tilaus onnistui!

Tietoa kirjoittajasta

Profiilikuva käyttäjästä Tuomas Karhunen

Loharin päätoimittaja on hajamielinen perfektionisti ja työnarkomaani. Hän lukee kaikki julkaistavat jutut, tekee viimeisen tarkistuksen kieliasuun ja vastaa julkaisun linjanvedoista. (Klikkaa tästä Tuomaksen Lohari-profiiliin.)

Omat Lohari-pisteet

Kirjaudu sisään nähdäksesi pistesaldosi.

Viikon kysymys

Ketkä valehtelevat Suomessa kannabiksesta eniten?




Kysymys voimassa loppuviikon, tulokset nähtävillä ensi viikon ajan.

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppaneita

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Tilaa ilmainen Lohari-uutiskirje!

Saat kerran kuussa sähköpostia suoraan Loharilta, joissa kilpailuja, arvontoja sekä mielenkiintoista kannabis-asiaa!

Onneksi olkoon, uutiskirje on tilattu!